Metsä Groupin tulos kutistui selvästi
STT–HSMetsä Groupin veroja edeltävä tulos jäi huhti–kesäkuussa selvästi vuoden takaista pienemmäksi. Sitä kertyi nyt 53 miljoonaa euroa eli yli 40 miljoonaa vähemmän kuin vuosi sitten. Liikevaihto kutistui kymmenisen prosenttia runsaaseen 1,2 miljardiin euroon.
Pääjohtaja Kari Jordanin mukaan konsernin tulos kehittyi kuitenkin odotusten mukaisesti, ja ilman kertaluonteisia eriä laskettu liiketulos parani. Yhtiö odottaa sen pysyvän samalla tasolla myös seuraavan neljänneksen aikana.
"Maailmantalouden epävakaus ja eurokriisin jatkuminen vaikuttavat niin meidän kuin asiakkaidemme liiketoimintaan, loppukäyttäjien kulutuskäyttäytymiseen ja tuotteiden kysyntään. Lisäksi Euroopan unionin ja kansallisten viranomaisten päätöksillä ja uudella sääntelyllä, kuten rikkidirektiivillä ja jäteveron korotuksella, on merkittävä vaikutus metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin", Jordan toteaa tiedotteessa.
Metsä Group tunnettiin aiemmin nimellä Metsäliitto.
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Talous
Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Talvivaarassa taas vuoto – värjäsi joen ruskeankeltaiseksi
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle

