Metsänomistajalle halutaan lisää vapautta metsien hoitoon
STTMetsänomistajille halutaan aiempaa enemmän valtaa siinä, miten he metsiään käsittelevät. Metsälain uudistamista pohtinut työryhmä poistaisi rajoituksia esimerkiksi siitä, minkä ikäistä ja kokoista metsää saa hakata. Työryhmä luovutti tänään esityksensä maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle (kok).
Ympäristöjärjestöjen mielestä esitys ei edistä riittävästi metsäluonnon monimuotoisuutta. Järjestöt pitävät huolestuttavana myös sitä, että hakkuiden tekeminen on mahdollista yhä aiemmin. WWF:n mukaan on olemassa riski, että yhä harvempi metsä saa kasvaa vanhaksi.
"Vanhat metsät ovat myös luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Ympäristöjärjestöt haluavat kuitenkin vaihtoehtoja avohakkuille ja pitävät tervetulleena sitä, että metsänhoitotapoja halutaan monipuolistaa.
Metsänomistajia edustavan MTK:n mielestä metsälaista ei pidä tehdä "luonnonsuojelujärjestöjen haikailemaa kieltolakia". MTK:n mukaan on tervetullutta, että metsänomistajan päätäntävaltaa omasta metsäomaisuudesta pyritään lisäämään.
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Ulkomaat
Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
Talous
Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
Urheilu
Räikkösen kypärästä nousi kohu
Kulttuuri
JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Naiset ajavat aiempaa useammin humalassa
- Nyrkkeily: Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen

