Neste Oilin liikevoitto pieneni jalostamojen huoltotöiden vuoksi

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Neste Oilin vertailukelpoinen liikevoitto vuoden toisella neljänneksellä pieneni 38 miljoonaan euroon viime vuoden 47 miljoonasta eurosta. Yhtiö selittää osavuosikatsauksessaan liikevoiton pienenemisen syyksi huoltotyöt, joita sen öljynjalostamoilla Porvoossa ja Naantalissa on tehty.

Yhtiön mukaan jalostusmarginaalit sen kaikissa päätuoteryhmissä olivat vahvat vuoden toisella neljänneksellä. Uusiutuvien polttoaineiden myyntimäärätkin kasvoivat huomattavasti, mutta siitä huolimatta liiketoiminta-alueen tulos painui 33 miljoonaa euroa tappiolle.

"Maailmantalouden epävarmuus on heijastunut öljymarkkinoihin ja on edelleen riski liiketoiminnallemme. Raakaöljyn hinnan huomattava lasku toisella neljänneksellä vaikutti myös velkaantumisasteeseemme, joka ylitti niukasti 25–50 prosentin tavoitteemme", Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sanoo tiedotteessa.

Neste Oilin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä kasvoi 4 297 miljoonaan euroon viime vuoden 3 674 miljoonasta eurosta. Liikevaihdon kasvu johtui yhtiön mukaan pääosin Uusiutuvat polttoaineet -liiketoiminta-alueen kasvusta sekä korkeammista öljyn hinnoista.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta