Nokia karsi rönsyjä myymällä ohjelmistoliiketoimintojaan

 |   | 
 
INTS KALNINS / REUTERS
Nokian katsotaan sitoutuneen entistä tiukemmin Windows Phoneen pohjautuvaan strategiaan.
Nokian katsotaan sitoutuneen entistä tiukemmin Windows Phoneen pohjautuvaan strategiaan.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia myy Qt-ohjelmistoteknologiaan liittyvän liiketoimintansa suomalaiselle ohjelmistopalveluyhtiö Digialle. Kaupan myötä Digian palvelukseen siirtyy enintään 125 työntekijää pääosin Oslossa ja Berliinissä.

Kauppahintaa ei kerrottu, mutta sen arvioidaan olevan muutaman miljoonan euron luokkaa.

Qt-kauppa kertoo Nokian sitoutuvan entistä tiukemmin Windows Phoneen pohjautuvaan strategiaan, arvioi Nokiaa seuraava analyytikko Sami Sarkamies Nordeasta.

"Qt-toiminnan myynti on jatkumoa Nokian viime vuoden helmikuussa alkaneeseen suunnanmuutokseen. Windows Phone -järjestelmään liittyvä strategia näyttää entistä enemmän kiveen hakatulta."

Sarkamies arvioi, että tällä hetkellä Nokialla ei ole varaa tehdä kuin täysin välttämättömiä tuotekehityspanostuksia. Kaikki rönsyt karsitaan pois.

"Aiemmin Nokialla olisi ollut varaa myös harrastuksiin. Qt-teknologia olisi voinut olla osa Windows Phone -strategiaa, mutta näin ei jostain syystä haluttu tehdä. Digialla on vapaammat kädet kehittää Qt-teknologiaa eteenpäin."

Digialle puolestaan kaupan merkitys on suuri, sillä sen painopiste siirtyy entistä enemmän ohjelmistotuotteiden valmistukseen. Tällä hetkellä yhtiöllä on lähes 1 000 työntekijää.

Qt-kauppa nosti aamupäivällä Nokian osakkeita Helsingin pörssissä. Kurssi nousi 3,2 prosenttia ja yhtiön osakkeita vaihdettiin 2,21 eurolla.

Qt on ohjelmistoteknologia, joka mahdollistaa tietokone- ja mobiiliohjelmistojen kehittämisen eri käyttöjärjestelmille. Sitä käyttää noin 450 000 kehittäjää ja tuhansia yrityksiä.

Digia on kertonut, että se aikoo laajentaa Qt-ympäristöä tukemaan useampia mobiilikäyttöjärjestelmiä, kuten Googlen Android- ja Applen iOS-alustoja.

Alalla on hyvä kasvupotentiaali, sillä matkapuhelimien käyttöjärjestelmien kesken on paljon kilpailua.

"Sovelluskehittäjillä on arkipäiväinen ongelma, miten saada sovellus siirrettyä helposti eri alustoille ilman, että ohjelmaa tarvitsee kirjoittaa alusta asti uudestaan", Sarkamies kertoo.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta