S-ryhmä jakoi yli 400 miljoonan euron bonukset

 |   |   | 
 

Ruokakaupan ykkönen S-ryhmä lisäsi viimekin vuonna markkinaosuuttaan, sillä osuuskauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi yli kahdeksan prosenttia. Koko maassa ruokakauppa kasvoi keskimäärin 4,7 prosenttia.

Koko S-ryhmän eli keskuskunta SOK:n, sen tytäryhtiöiden ja alueosuuskauppojen myynti lisääntyi lähes kymmenyksen noin 11,5 miljardiin euroon. Osuuskauppojen jäsenille maksettiin ensi kertaa palautuksina yli 400 miljoonan euron arvosta.

Palautukset koostuvat bonusten lisäksi S-kortin vingutuksesta kertyvästä maksutapaedusta, osuusmaksun koroista ja ylijäämän palautuksista.

S-ryhmän yhteen laskettu tulos ennen satunnaiseriä oli 269 miljoonaa euroa, joka on 30 miljoonaa vähemmän kuin edellisvuonna. Pudotus johtuu SOK:n pääjohtajan Kuisma Niemelän mukaan vuoden 2010 isoista myyntivoitoista.

"S-ryhmän vähittäismyynti kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla. Päivittäistavarakauppamme myynnin kehitys ylitti alan keskiarvon", Niemelä sanoi perjantaina esitellessään S-ryhmän viime vuoden lukuja Helsingissä.

Myös osuuskauppojen käyttötavarakauppa kasvoi lähes kymmenen prosenttia 1,3 miljardiin euroon.

S-ryhmän autokauppa kasvoi yli 14 prosenttia, ja yli kymmenen prosentin myynnin kasvuun ylsivät myös maatalous- ja liikennemyymäläkauppa.

S-pankin tulos ennen veroja oli 7,9 miljoonaa euroa ja talletusten määrä vajaat 2,5 miljardia euroa. Pankilla on noin 2,5 miljoonaa asiakasta.

S-ryhmän investoinnit säilyivät yhä korkealla tasolla, noin 550 miljoonassa eurossa.

S-ryhmä työllisti viime vuonna noin 2 500 ihmistä lisää. Ryhmässä työskentelee kaikkiaan runsaat 42 000 henkilöä.

S-ryhmä työllistämien ihmisten lukumäärä korjattu.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta