Saksan parlamentti hyväksyi Espanjan pankkien tukemisen
STT–REUTERSBerliini. Saksan parlamentin alahuone hyväksyi torstaina äänestyksessä Espanjan pankkien pelastuspaketin. Pelastuspakettia puolsi 473 kansanedustajaa ja vastusti 97.
Äänestyksen tuloksesta ei ollut etukäteen epäselvyyttä, koska pääoppositiopuolueet ilmoittivat jo etukäteen tukevansa pakettia. Kansanedustajat keskeyttivät äänestyksen takia kesälomansa.
Kyseessä oli jo kymmenes pelastuspaketteja koskeva äänestys Saksan parlamentissa. Maan perustuslakituomioistuin päätti viime vuonna, että parlamentin on hyväksyttävä kaikki pelastuspaketit, joista Euroopan maiden johtajat sopivat.
"Me autamme Espanjan valtiota taistelemaan rahoitusmarkkinoiden levottomuutta vastaan ja teemme osamme euroalueen taloudellisen vakauden hyväksi", sanoi valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble.
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video

- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kaikki jäsenmaat saavat edustajan komissioon
- Sanottua: "En nähnyt sellaista mahdollisuutta, että voisin epäonnistua"
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi