Sateista pientä lohtua Yhdysvaltain satonäkymille
STT–REUTERSChicago. Yhdysvalloissa sadekuurot ovat tuoneet hieman lohtua kuivuudesta kärsivälle maataloudelle.
Tilanne on erityisen huono Yhdysvaltain keskilännessä, jonne ennustettiin tiistaina viikonlopun sadekuurojen lisäksi sateita lähipäiville.
Asiantuntijoiden mukaan ne voivat parantaa jonkin verran myöhään istutetun soijapavun kasvunäkymiä, mutta merkittävä osa maan maissisadosta on jo kärsinyt kuivuudesta.
Satonäkymiä heikentää edelleen se, että meteorologit ennustavat kuumuuden jatkuvan ensi viikolla.
Yhdysvaltoja koettelee pahin kuivuus vuosikymmeniin, mikä voi vaikuttaa ruuan hintaan ympäri maailmaa. Yhdysvallat on merkittävä maataloustuotteiden viejä.
Viljan kallistuminen heijastuu myös lihan, maitotuotteiden ja siipikarjan hintoihin.
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Uutiset
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Maailman tunnetuin reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla

