Yle: Sailas arvostelee kovin sanoin euromaita
Helsingin SanomatValtiosihteeri Raimo Sailas sanoo Yle Uutisten mukaan, että EU-maiden ensisijaisena tavoitteena ei ole euron pelastaminen, vaikka niin annetaankin ymmärtää. Sailaksen mukaan kaikki ajavat vain omaa kansallista etuaan.
"Asiansa huonosti hoitaneet maat haluavat nyt työntää laskunsa taloutensa hyvin hoitaneiden maiden, kuten Suomen ja Saksan veronmaksajien maksettavaksi", Sailas sanoo Ylelle.
Hän pitää erikoisena, että "Espanja ja Italia alkoivat kiristää heille räätälöidyillä kasvupaketeilla". Sailaksen mielestä se kertoo siitä, kuinka huono euromaiden yhteistyötilanne on.
Sailas ei usko, että eilisillä päätöksillä on kovinkaan suurta merkitystä. Niiden todellinen vaikutus markkinoihin nähdään vasta ensi viikon alussa. Päätöstä yhteisistä pankkeja valvovista elimistä hän pitää hyvänä.
Sailas arvostelee myös Italian ja Kreikan ottamista mukaan yhteisvaluuttaan.
"Nyt voi sanoa jo ääneen, että euroa perustettaessa mukaan otettiin raskaasti korruptoituneita maita", valtiosihteeri sanoo.
Kotimaa
Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin
- Marimekko vähentää 60 työntekijää ja sulkee tehtaita
- Keskon kauppa edelleen heikkoa huhtikuussa


