-
Valtiovarainministeriö myönsi perjantaina toimineensa vastoin hallintolakia pitäessään salassa Suomen ja kreikkalaisten pankkien välisen vakuussopimuksen.Menettelyvirhe johtui siitä, että ministeriön 7. maaliskuuta tekemä päätös vakuussopimuksen salaamisesta oli puutteellisesti perusteltu, eikä se perustunut lakiin.
-
Suomen ja Kreikan välinen vakuussopimus julkistetaan osittain.Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kertoi perjantaina eduskunnan suurelle valiokunnalle, että Suomen ja kreikkalaispankkien neuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitkä osat sopimuksesta voidaan julkistaa ja mitkä jäävät yhä salaisiksi.
-
-
Valtiovarainministeriön virkamiehet tekivät päätöksen Kreikan vakuussopimuksen salaamisesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi eduskunnassa, että virkamieskunta teki päätöksen virkavaltuuksiensa rajoissa Suomen lakeja tulkiten.Urpilainen vastasi opposition välikysymykseen eurovastuiden kasvattamisesta.
-
Perussuomalaiset valittaa Suomen ja Kreikan välisen vakuussopimuksen salaamisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoo jättäneensä valituksen sen jälkeen, kun valtiovarainministeriö kieltäytyi luovuttamasta sopimusta.Ruohonen-Lerner vetoaa...
-
Vihreiden kansanedustajan Osmo Soininvaaran mielestä Kreikka-papereiden salaamiseen on aivan perusteltu syy. Hän muistuttaa, että syyn kertominen on vaikeata, koska silloin tulisi paljastaneeksi juuri sen, mitä salataan."Salaaminen ei johdu suomalaisista vaan muista. Sillä suojellaan muita sopimuskumppaneita,...
-
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) puolustaa yhä Kreikan vakuussopimuksen salaamista. Hän muistutti Ylen Ykkösaamussa, että sopimuksen sisältö on kaikkien tiedossa ja korosti, että Suomen hallitukselle julkistaminen sopisi aivan hyvin. Pääministerin mukaan salassapito on kuitenkin sopimusta tehtäessä...
-
Oikeustieteilijät arvostelevat valtiovarainministeriön vastausta Helsingin Sanomien asiakirjapyyntöön, joka koskee Kreikan ja Suomen vakuusjärjestelyä.Helsingin Sanomat pyysi helmikuun lopussa nähtäväksi Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien vakuussopimusta sekä Kreikan valtiovarainministerin Evangelos...
-
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) vaatii, että eduskunnan on saatava tärkeät asiakirjat suomeksi ja ruotsiksi.Heinäluoma on lähettänyt pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) kirjeen asiasta. Syynä on Kreikan vakuussopimus, joka toimitettiin eduskuntaan vain englanniksi.Heinäluoman mukaan eduskunnan...