-
|
Ranskalaissotilaat aloittavat uudelleen afganistanilaisjoukkojen koulutuksen viikon kestäneen tauon jälkeen, kertoi presidentti Nicolas Sarkozy perjantaina. Koulutus keskeytettiin, kun neljä ranskalaissotilasta ammuttiin viime viikolla Afganistanissa.
-
|
Kiinan turvallisuusjoukot ovat ampuneet tällä viikolla useita tiibetiläisiä mielenosoittajia, kertoivat ihmisoikeusjärjestöt perjantaina. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan poliisi on ampunut ainakin kolme tiibetiläistä Sichuanin maakunnan länsiosassa puhjenneissa levottomuuksissa.
-
|
Neljä ihmistä on kuollut Romaniassa ja yksi Bulgariassa rankkojen lumisateiden takia, kertoivat viranomais- ja medialähteet perjantaina. Romaniassa sata ihmistä oli vielä illalla loukussa autoissaan lumen tukkimilla teillä.
-
|
Norjan pääministeri Jens Stoltenberg esitti perjantaina natsien vainojen uhreille anteeksipyynnön siitä, että Norja luovutti lähes 800 juutalaista natsi-Saksaan.
-
|
Turmalaiva Costa Condordian omistava Costa Cruises -varustamo tarjoutuu maksamaan 11 000 euroa jokaiselle laivalla olleelle matkustajalle korvauksena menetetyistä matkatavaroista ja henkisestä kärsimyksestä.
-
-
|
Kymmenettuhannet espanjalaiset vaativat perjantaina diktaattori Francisco Francon aikaisten vauvaryöstöjen selvittämistä. Arvioiden mukaan jopa 300 000 vastasyntynyttä vauvaa otettiin vanhemmiltaan vuosina 1939–1975 ja vielä demokratiaan siirtymisen jälkeenkin.
-
|
Mitt Romney on vahvoilla republikaanien kilvassa Yhdysvaltojen presidentinvaalien ehdokkuudesta. Viimeisessä vaaliväittelyssä ennen Floridan esivaaleja Romney mätki New Gingrichiä olan takaa, ja arvioiden mukaan voitti väittelyn.
-
|
Syyrian Homsissa taisteltiin edelleen perjantaina, uutistoimistot kertoivat aktivistien välittämiin toisen käden tietoihin nojaten. Hallitusta tukevien joukkojen hyökkäyksissä kuoli torstaina jopa kymmeniä ihmisiä.
-
|
Ainakin 28 kuoli ja 61 loukkaantui perjantaina, kun itsemurhapommittaja räjäytti autonsa hautajaissaattueen vieressä Bagdadin shiialaisalueella. Hautajaissaattue oli juuri kokoontumassa Zafaranijan kaupunginosassa kunnioittaakseen torstaina tapettua henkilöä.
-
|
Kiinalaisen kaivosyhtiön kadmiumpäästöt kahteen jokeen uhkaavat saastuttaa 3,7 miljoonan asukkaan Liuzhoun kaupungin juomaveden Etelä-Kiinassa. Viranomaiset kehottavat ihmisiä välttämään jokiveden juomista, uutistoimisto Xinhua kertoi perjantaina.
-
|
Venäjän tsaarisuvun jälkeläinen on Ukrainan tositelevision uuden kauden unelmien poikamies. Se ei ole erikoisin työ, jota valokuvaaja Francis Mathew, 33, on tehnyt. Raamikas skotti on asunut viidakossa, on entinen toimintaelokuvien sijaisnäyttelijä ja esiintynyt Bollywood-elokuvassa.
Ukrainassa kiinnostusta on lietsottu kutsumalla Mathew'ta "Prinssiksi".
-
|
Rintaimplanttiyrityksen perustaja sai perjantaina syytteen tahattomasta vahingon aiheuttamisesta. Ranskalaisen PIP-yhtiön perustaja Jean-Claude Mas, 72, päästettiin kuitenkin vapaaksi takuita vastaan.
-
|
Geneve. Sveitsin poliisi epäilee, että varkaat veivät maanantain ja tiistaina välisenä yönä Valbellassa sijaitsevasta hostellista kassakaapin käyttäen apunaan lumilautaa.
-
|
Yhdysvallat on vahvistanut havainnot 26:sta aiemmin tuntemattomasta planeetasta aurinkokuntamme ulkopuolella. Avaruushallinto Nasan mukaan niillä ei ole elämän mahdollisuuksia satoja celsiusasteita korkean lämpötilan takia.
-
|
Kenraali Augusto Pinochetin hallintoa kutsutaan Chilen koulukirjoissa vastaisuudessakin diktatuuriksi. Opetusviranomaiset peruivat ehdotuksen, jonka mukaan diktatuurin sijaan puhutaan sotilashallinnosta tai vain hallinnosta.
-
|
Romaniassa ja Bulgariassa lumisateet ovat sulkeneet teitä ja katkoneet sähköjä. Maanteille jäi jumiin satoja autoilijoita perjantain vastaisena yönä. Romanian armeija määrättiin varautumaan lumitöihin ja pelastamaan mottiin jääneitä ihmisiä.
-
|
Haitia saattavat uhata uudet, tuhoisat maanjäristykset, varoittaa amerikkalaistutkimus. Toissavuotinen maanjäristys surmasi neljännesmiljoona ihmistä, ja saarivaltion pääkaupunki Port-au-Prince tuhoutui pahoin.
-
|
Yhdistyneiden kansakuntien postikeskuksesta löytyi kuusitoista kiloa kokaiinia sisältänyt paketti, New Yorkin poliisin tiedottaja Paul Browne kertoi torstaina.
-
|
Ranskan poliisi tekee perusteettomia ruumiintarkastuksia ja henkilöllisyystarkastuksia mustille ja arabiväestöä edustaville nuorille ja miehille, syyttää ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
-
|
Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon aikoo leikata maan puolustusbudjettia. Samalla aktiivipalveluksessa olevien sotilaiden määrä vähenee alle puolen miljoonan vuoteen 2017 mennessä.
-
|
Ranskan oikeusviranomaiset avustavat risteilijä Costa Concordian haverin uhreja. Ainakin neljä ranskalaismatkustajaa sai surmansa, kun alus ajoi karille ja kaatui Välimerellä vajaa kaksi viikkoa sitten.
-
|
Pelastustyöntekijät jatkoivat torstaina eloonjääneiden etsimistä Rio de Janeirossa Brasiliassa, sen jälkeen kun kolme toimistorakennusta oli romahtanut kaupungin keskustassa varhain aamulla Suomen aikaa. Viranomaisten mukaan raunioista on löydetty viiden ihmisen ruumiit, mutta kateissa on vielä ainakin 19 ihmistä.
-
|
Etiopiassa on jälleen tuomittu toimittajia pitkiin vankeusrangaistuksiin terrorismilain nojalla. Tuomittuja on yhteensä viisi, ja heistä kolme on toimittajia.
-
|
EU-komissio päätti torstaina panna kanalamääräyksiä vastaan niskuroivat 13 jäsenmaata järjestykseen. Maat eivät edelleenkään noudata unionin kanahäkkejä koskevaa lainsäädäntöä.
-
|
Italian turmalaiva Costa Concordia jää pahimmassa tapauksessa lojumaan ikuisiksi ajoiksi nykyisille sijoilleen toscanalaisen Giglion saaren edustalle. "On kaksi syytä, miksi hylky poistettaisiin. Sen on oltava vaaraksi ympäristölle tai vaaraksi merenkululle", johtaja Joakim Håkans suomalaisesta Alfons Håkans -yhtiöstä kertoo.
-
|
Papua-Uudessa-Guineassa torstaina alkanut sotilaskapina näytti kuivuvan kokoon jo samana päivänä. Pääministeri Peter O’Neill ilmoitti hallituksen saaneen jälleen asevoimat komentoonsa. Myös kapinoijien vangitsema asevoimien komentaja oli vapautettu.
-
|
Koira on saattanut olla ihmisen paras ystävä pitempään kuin mikään muu eläin. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihminen kesytti koiran yli 30 000 vuotta sitten.
-
|
Suomensukuisen tutkijan Verner E. Suomen mukaan nimetty Nasan satelliitti on ikuistanut kotiplaneettamme Maan ennennäkemättömän tarkasti. Satelliitin ottamassa kuvassa maapallo hehkuu kauniisti mustan avaruuden keskellä. Kuvan otti Nasan uusin satelliitti, Suomi NPP.
-
|
Terrori-iskussa vaurioituneen Oslon hallintokorttelin jälleenrakennus kestää arviolta 5–10 vuotta. Vielä ei ole tosin päätetty, korjataanko viime kesän iskussa vaurioituneet talot vai puretaanko ne uusien rakennusten tieltä.
-
|
Ruotsin metallityöväen liiton IF Metallin johtaja Stefan Löfven nousee sosiaalidemokraattien johtoon. Puolueen toimeenpaneva valiokunta esitti hänen nimittämistään puoluejohtajaksi torstaina.
-
|
Kiina arvostelee Euroopan unionin päätöstä kieltää öljyn tuonti Iranista. "Ei ole rakentavaa vain lisätä painetta ja määrätä pakotteita", Kiinan ulkoministeriö ilmoitti torstaina.
-
|
Kiinan viranomaiset ja poliisijoukot ovat eristäneet Sichuanin maakunnan tiibetiläisalueet, joilla on viime päivinä kuollut useita ihmisiä poliisin ja tiibetiläisaktivistien välisissä levottomuuksissa.
-
|
Kaksi iranilaista sotilaslentäjää sai surmansa F-14-hävittäjän pudottua maahan torstaina. Uutistoimisto Farsin mukaan kone putosi pian nousun jälkeen lähellä Bushehrin kaupunkia.
-
|
Psykedeelisten aineiden sanotaan laajentavan mieltä, minkä vuoksi niiden on oletettu kiihdyttävän aivotoimintaa. Tuore tutkimus niin sanotuilla taikasienillä kuitenkin osoittaa, että psykedeelinen vaikutus tulee nimenomaisesti aivotoiminnan vaimenemisesta.
-
|
Kazakstanissa neljä poliisia joutuu syytteeseen liiallisesta voimankäytöstä joulukuisissa mellakoissa. Poliisin toimintaa johtanut alueellinen apulaispoliisipäällikkö saa syytteen virkavelvollisuuden laiminlyönnistä, ja kolmea muuta poliisia syytetään vallan väärinkäytöstä.
-
|
Kansainvälinen Punainen Risti vaatii Syyrian hallitusta tutkimaan Punaisen Puolikuun korkea-arvoisen jäsenen surman maan luoteisosassa Idlibissä. Punaisen Puolikuun Idlibin-alueen johtaja Abdelrazak Jbeiro ammuttiin keskiviikkona, kun hänen autoaan tulitettiin Alepon ja Damaskoksen välisellä tiellä.
-
|
Ranskan poliisi on pidättänyt vaarallisia PIP-rintaimplantteja valmistaneen yhtiön johtajan ja perustajan Jean-Claude Masin. Hänet otettiin kiinni kotoaan Etelä-Ranskassa.
-
|
Australian pääministeri Julia Gillard joutui torstaina vihaisten mielenosoittajien saartamaksi Canberrassa. Mellakkapoliisien piti lopulta saattaa Gillard ja oppositiojohtaja Tony Abbott ulos ravintolasta, jonka aboriginaalien oikeuksia puolustavat protestoijat olivat ympäröineet.
-
|
Runsaasti magnesiumia ruoastaan saavat näyttäisivät säästyvän aivoinfarktilta muita todennäköisemmin. Vaikutus liittyy mahdollisesti magnesiumin suotuisiin verenpaine- ja diabetesvaikutuksiin, tutkijat kirjoittavat.
-
|
Moskovaan on suunnitteilla uusi jättimielenosoitus. Kaupungin viranomaiset ovat antaneet luvan 50 000 ihmisen marssille, joka suuntautuu Bolotnajan aukiolle vastapäätä Kremlin muureja.
-
|
Libyan sisällissodan jäljiltä aseellisten ryhmien hallussa on yhä tuhansia vankeja, arvioi YK. Vankien kiduttaminen ja muu kaltoin kohtelu ovat yleisiä huolimatta väliaikaishallinnon yrityksistä saada pidätyskeskukset ja vankilat valvontaansa.
-
|
Kiina moittii Euroopan unionin uusia talouspakotteita Irania vastaan, kertoo uutistoimisto Xinhua. Kiinan ulkoministeriön mukaan pakotteiden langettaminen ja Iranin silmitön painostaminen eivät ole rakentavia toimintatapoja.
-
|
Iran tuskin valmistaa ydinasetta kuluvan vuoden aikana, koska sen kyky rikastaa asekelpoista uraania on vielä puutteellinen, arvioi tutkimuslaitos ISIS.
-
|
Venäjä laukaisi varhain torstaina miehittämättömän Progress-aluksen kohti kansainvälistä avaruusasemaa ISS:ää. Alus kuljettaa asemalle noin kaksi ja puoli tonnia ruokaa ja vettä.
-
|
Münchenin eläintarhassa on järjestetty surujuhlat elefanttiyhteisölle, jonka nuorin jäsen, kolmikuukautinen Lola-tyttö kuoli viikonvaihteessa juuri ennen sydänleikkausta. Lola oli huonossa kunnossa pian synnyttyään. Syyksi epäiltiin sydänvikaa, jota aiottiin korjata leikkauksella. Joulun alla eläin sairastui keuhkoputken tulehdukseen.
-
|
Intialainen bussikuski tappoi ainakin yhdeksän ihmistä kaahattuaan ruuhka-aikana intialaiskaupungin keskustassa keskiviikkona. Punen kaupungissa Intian länsiosassa sattuneessa välikohtauksessa loukkaantui lisäksi yli 20 ihmistä.
-
HS Libanonissa
|
Idylliselle Wadi Khaledin vuoristoalueelle Libanonin pohjoisnurkassa saapuu päivittäin pakolaisia Syyriasta. Syrjäinen kolkka on väkivaltaa pakenevien syyrialaisten ensimmäinen turvasatama rajan takana.
-
|
Saksassa kiistaa aiheuttaneet otteet Adolf Hitlerin Taisteluni -kirjasta ilmestyvät torstaina – lukukelvottomina. Baijerilainen tuomioistuin päätti keskiviikkona, ettei otteiden julkaiseminen ja myyminen lehtipisteissä ole sallittua.
-
|
Joka viides nuori aikuinen saksalainen ei tiedä mikä Auschwitz oli. Stern-lehden myöhemmin tällä viikolla julkaistavan kyselyn ennakkotietojen mukaan 21 prosentille 18–29-vuotiaista pahamaineisen keskitysleirin nimi ei merkinnyt mitään.
-
|
Ryhmä länsi- ja arabimaita haluaa erottaa Syyrian Unescon ihmisoikeuskomiteasta. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön johtokunta nimitti Syyrian marraskuussa ihmisoikeusrikkomuksia käsittelevään komiteaan.
-
|
Vangittu valkovenäläinen oppositiopoliitikko Andrei Sannikov pakotettiin syksyllä allekirjoittamaan tunnustus. Sannikovin vaimon Irina Halipin mukaan pahoinpidelty Sannikov allekirjoitti armonanomuksen vapautumisen toivossa marraskuussa, mutta hän istuu silti yhä vankilassa.
-
|
Sloveniassa viisi keskustalaista puoluetta on nimennyt Janez Jansan pääministeriehdokkaakseen. Parlamentti äänestää Jansan nimityksestä lauantaina. Presidentti Danilo Turkin mukaan Jansan ehdokkuus on ongelmallinen, koska hän on parhaillaan syytteessä lahjuksien vastaanotosta suomalaisen Patrian kanssa tehdyissä ajoneuvokaupoissa edellisellä pääministerikaudellaan 2004–2008.
-
|
Venäjä sijoittaa Iskander-ohjuksia Kaliningradiin tänä vuonna, armeijalähde kertoi uutistoimisto Interfaxille keskiviikkona. Lähteen mukaan Venäjän merivoimien esikunnasta on kerrottu lisähenkilökunnan palkkaamisesta Kaliningradin laivastotukikohtaan, johon ohjukset on määrä sijoittaa.
-
|
Norjalaisen Anders Behring Breivikin mielentilatutkimuksen tekijät vaativat joukkomurhaajalle pakkohoitoa, jotta hänet voidaan tutkia kunnolla. Psykiatrian erikoislääkärien Agnar Aspaasin ja Terje Törrisenin mukaan he tarvitsevat Breivikin tutkimiseen kahdesta neljään viikkoa.
-
|
Syyrian hallituksen joukot ovat aloittaneet keskiviikkona uuden rajun hyökkäyksen opposition tukialueella Haman kaupungissa, oppositioaktivistit kertovat.
-
|
Euroopan unioni haluaa laajentaa verkon käyttäjien oikeuksia omiin tietoihinsa. EU-komissio julkisti ehdotuksensa unionin uusiksi tietosuojasäännöiksi tänään.
-
|
Yhdysvaltojen erikoisjoukot vapauttivat kaksi Somaliassa siepattua avustustyöntekijää varhain keskiviikkona. Amerikkalainen Jessica Buchanan, 32, ja tanskalainen Poul Hagen Thisted, 60, ehtivät olla panttivankeina kolmen kuukauden ajan. Sieppaajien mukaan taistelussa kuoli yhdeksän ihmistä.
-
|
Tuhansia australialaisia evakuoitiin keskiviikkona kodeistaan monsuunisateiden aiheuttamien tulvien tieltä. Pelastusviranomaiset määräsivät 4 200 asukasta jättämään kotinsa viidessä kaupungissa Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa maan kaakkoisosassa.
-
|
Tuhannet egyptiläiset kokoontuvat Kairossa ja muissa Egyptin kaupungeissa muistamaan rauhanomaisen kansannousunsa yksivuotispäivää. Tahririlla näkyi jo päivällä myös vuoden mittaan kehittynyt poliittinen jako. Toiselle puolelle aukiota kokoontuivat vapaamielisemmän maallisen politiikan kannattajat, toisella laidalla islamilaiset ryhmät.
-
|
Wikileaks-vuotosivuston perustaja Julian Assange alkaa vetää omaa keskusteluohjelmaa Venäjän television kansainvälisellä kanavalla, televisioyhtiö RT ilmoittaa verkkosivuillaan keskiviikkona. Ohjelma kuvataan Britanniassa kartanossa, jossa Assange kotiarestissa odottaa Brtiannian korkeimman oikeuden päätöstä.
-
|
Saksan hallitus aikoo perustaa uuden viraston, jonka tehtävänä on uusnatsismin vastustaminen. Kimmokkeena oli marraskuussa Zwickaussa Saksan itäreunalla paljastunut kymmenen ihmisen murhasarja, jonka kolme tekijää oli uusnatseja ja uhrit ulkomaalaistaustaisia.
-
|
Neljä ihmistä kuoli ja lähes 90 loukkaantui, kun ilotulitevarasto räjähti Thaimaassa, kertoivat maan viranomaiset. Kiinalaisen uudenvuoden juhlinta päättyi onnettomuuteen ilmeisesti, koska yksi laukaistuista ilotulitteista sytytti varastossa vuoroaan odottaneet raketit.
-
|
Yhdysvaltain sotaoikeus on vapauttanut viimeisenkin Irakin Hadithan joukkosurmasta epäillyn sotilaan. Tapauksen päätekijäksi epäilty 31-vuotias kersantti alennettiin rivimieheksi ja hänet määrättiin kolmen kuukauden vankeuteen, jota hän ei kuitenkaan joudu suorittamaan syyttäjien kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta.
-
|
Skotlannin itsenäisyyttä ajava kansallispuolue SNP uskoo, että Britannian ja Skotlannin yhteinen vaikutusvalta EU:ssa kasvaisi nykyisestä itsenäisyyden myötä.
-
|
Egyptissä juhlitaan tänään presidentti Hosni Mubarakin kaataneen kansannousun vuosipäivää. Maata johtava sotilasneuvosto on julistanut päivän kansalliseksi vapaapäiväksi.
-
|
Papua-Uudessa-Guineassa jopa kuudenkymmenen ihmisen pelätään kuolleen suuressa maanvyöryssä, joka hautasi alleen kokonaisen kylän.
-
|
Presidentti Barack Obama vaati kansakunnan tila -puheessaan Yhdysvaltojen talouteen reiluutta. Obaman vuotuinen puheenvuoro loi selkeät suuntaviivat tämän vuoden presidentinvaaleille. Obama vaati maan rikkaita kantamaan kortensa kekoon Yhdysvaltojen velkaongelmasta.
-
|
Venäjän tunnetuin bloggaaja ja maan nykyhallinnon arvostelija Aleksei Navalnyi pitää monia länsimaita tekopyhinä, koska ne katsovat läpi sormien venäläisten harjoittamaa rahanpesua.
-
|
Uusiseelantilainen tuomioistuin ei päästä internetpiratismista ja rahanpesusta syytettyä saksalaissuomalaista Kim Dotcomia vapaalle jalalle takuita vastaan.
-
|
Italiassa tuhoisan laivaturman aiheuttajaksi epäilty kapteeni Francesco Schettino vierittää syytä laivayhtiön niskoille. Schettino kertoi ystävälleen päivä onnettomuuden jälkeen puhelimessa, että laivayhtiön johtaja painosti häntä ohjaamaan loistoristeilijän vaarallisen lähelle saarta, jonka lähellä laiva ajoi karille ja kaatui.