Aktivistien tempaus sulki USA:n ydinaseuraanilaitoksen
STT–REUTERSWashington. Yhdysvallat on sulkenut ainoan ydinasekelpoisen uraanin käsittely- ja varastointilaitoksensa toistaiseksi. Syynä on ydinaseita vastustavien aktivistien alkuviikolla tekemä isku, joka herätti huolen laitoksen turvatoimien tilasta.
Kolmen aktivistin ryhmä onnistui keskiviikkona tunkeutumaan Tennesseen Oak Ridgessä sijaitsevan laitoksen alueelle ja maalaamaan iskulauseita uraanin varastorakennuksen seinään.
Yksi heistä on 82-vuotias nunna. Kolmikko laukaisi laitoksen alueella liikkuessaan hälytyksen, mutta he pääsivät siitä huolimatta varastolle asti, ennen kuin turvamiehet ehättivät paikalle.
Laitos on kiinni ainakin ensi viikkoon asti. Alueen turvallisuudesta vastaa yksityinen turvayhtiö WSI Oak Ridge, jonka omistaa kansainvälinen turvallisuusjätti G4S. Emoyhtiö sai huonoa mainosta jo alkukesästä, kun se ei pystynyt toimittamaan läheskään kaikki lupaamiaan turvamiehiä Lontoon olympiakisoihin.
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- IMF:n Lagarden rikosepäilyt oikeuden syynissä
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa

