Bollywood-näyttelijä poseeraa ensimmäisenä intialaisnaisena Playboyssa
Helsingin SanomatBollywood-tähti ja malli Sherlyn Chopra on ensimmäinen intialaisnainen, joka poseeraa miestenlehti Playboyssa. Chopran alastonkuvat julkaistaan Playboyn marraskuun numerossa, lehden perustaja Hugh Hefner, 86, on kertonut mikroblogi Twitterissä.
Playboy on kielletty Intiassa, mutta internetin kautta intialaiset voivat lukea sitä. Chopra sanoo Times of India -lehdelle olevansa ylpeä päästessään ensimmäisenä intialaisena lehteen. Hänen mukaansa kyse on yhteiskunnan jäykkien sääntöjen rikkomisesta.
"Nuoriso rynnii kohti vapautumista, eikä epäsovinnaisuus ole enää tabu", Chopra sanoo.
Chopra, 28, otti itse yhteyttä Playboyhin päästäkseen kuvauksiin, hän kertoo BBC hindille antamassaan haastattelussa. Chopra sanoo myös tavanneensa Hefnerin ystävineen tämän kartanossa Los Angelesissa.
"Luulen, että Hefneristä tulee idolini, koska hän elää elämäänsä omilla ehdoillaan. Niin teen minäkin."
Vuonna 1953 perustettu Playboy on maailman tunnetuin miestenlehti. Viime vuosina sen levikki on kuitenkin laskenut jyrkästi ja mainostulot pienentyneet.
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
Luetuimmat juuri nyt
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa

