Etan jäseniä otettiin kiinni Lontoossa
STT–REUTERSLontoo. Britannian poliisi pidätti perjantaina baskien separatistiryhmän Etan jäseniä. Poliisin haaviin jäi kaksi miestä, joista toinen on jo ollut vankilassa 24 vuotta, kertoi Espanjan sisäministeriö.
Liki neljännesvuosisadan vankilassa istunut Antonio Troitino tuomittiin aikoinaan yli 2 000 vuodeksi vankilaan osallisuudesta 20 murhaan. Hänet vapautettiin kuitenkin vuonna 2011. Espanjan sisäministeriö pyörsi myöhemmin vapauttamispäätöksen ja antoi pidätysmääräyksen Troitinosta.
Tänä vuonna on pidätetty jo 16 epäiltyä Etan jäsentä, valtaosa Espanjassa ja Ranskassa. Eta julisti lokakuussa tulitauon, mutta Espanjan mukaan järjestön kanssa ei neuvotella mistään ennen kuin se luovuttaa aseensa ja hajottaa organisaationsa.
Etan iskuissa itsenäisen baskivaltion muodostamiseksi on kuollut yli 800 ihmistä neljän vuosikymmenen aikana.
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Vain Hannu Väisänen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- Maailman kuvat: Srilankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä

