Irak sulki rajanylityspaikan Syyrian rajalla

 |   |   | 
 
STT–REUTERS

Bagdad. Irak on sulkenut tärkeimmän rajanylityspaikkansa Syyrian-vastaisella rajalla, kertoo paikallinen kaupunginjohtaja. Raja-asema suljettiin sen jälkeen, kun Syyrian kapinallisten kerrottiin eilen vallanneen kaikki vartioasemat Irakin-vastaisella rajalla.

Kaupunginjohtajan mukaan raja-asema on nyt Irakin armeijan valvonnassa. Myös toiselle läheiselle asemalle on lähetetty armeijan joukkoja.

Taistelut Syyriassa ovat jatkuneet. Syyrialaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan maassa kuoli eilen lähes 250 ihmistä. Järjestön mukaan se on suurin yhden päivän uhriluku sitten kansannousun alkamisen.

Eilen kapinalliset hyökkäsivät poliisien päämajaan pääkaupungissa Damaskoksessa. Kymmeniä hallitusta kannattavia miliisejä ja turvamiehiä kuoli tai haavoittui.

Räjähtein ja asein varustautuneet kapinalliset olivat sulkeneet kaksi poliisiasemalle johtavaa tietä Qanawatin alueella. Silminnäkijän mukaan ainakin kolmeen poliisiautoon oli osunut tienvarsipommi. Kymmenien kuolleiden tai haavoittuneiden kerrottiin makaavan kadulla ennen ambulanssien saapumista.

Oppositioaktivistien mukaan kapinalliset saivat kaapattua aseita poliisirakennuksesta noin tunnin kestäneen taistelun jälkeen.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta