Itävallasta löytyi 600 vuotta vanhat rintaliivit
Helsingin SanomatInnsbruckin yliopisto on tehnyt alusvaatemaailmaa mullistavan löydön. Tutkijat ovat varmentaneet itävaltalaisesta linnasta löytyneet alusvaatteet 600 vuotta vanhoiksi, mikä tarkoittaa, että naiset käyttivät kuppeja rintojensa tukena jo keskiajalla.
Lengbergin linnassa Itävallan Tirolissa tehty löytö kumoaa uskomuksen, jonka mukaan naisten nykyään käyttämät kupilliset rintaliivit keksittiin 1800-luvun lopulla.
Arkeologit löysivät linnasta useita seinän taakse piilotettuja esineitä, joiden joukossa oli neljä pellavakankaista alusvaatekappaletta. Suhteellisen hyvin säilyneet rintatuet on koristeltu pitsillä ja niissä on olkanauhat sekä erilliset kupit.
Arkeologit käyttivät niin kutsuttua C14-iänmääritystä tarkistaakseen rintaliivien iän. Testin mukaan ne ovat 1400-luvulta. Myös ompelutekniikan analyysi viittaa siihen, että rintaliivit ovat keskiajalta.
Linnan uumenista löytyi myös paitoja ja pellava-alushousuja.
Antiikin naiset käyttivät rintaliivejä muistuttavia ylävartalon ympäri kiedottavia kangaskappaleita, joihin joskus lisättiin myös olkanauhat.
Nykyaikaisten rintaliivien keksijästä on ollut erimielisyyksiä. Ranskalaisen korsettivalmistajan Herminie Cadollen sanotaan olevan ensimmäinen vuonna 1889, mutta 1914 amerikkalainen Mary Phelps Jacob anoi patenttia omalle versiolleen rintaliiveistä.
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Nuoret mellakoivat ja sytyttivät tulipaloja Tukholmassa
Talous
Aina Groupin liikevaihto laski
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Punavuoren ullakkopalossa asuinrakennus tuhoutui käyttökelvottomaan kuntoon Video
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Nuoret mellakoivat ja sytyttivät tulipaloja Tukholmassa
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Abbassa mainetta niittäneen Agnethan A nousi kuudenneksi brittilistalla
- Nuoret mellakoivat ja sytyttivät tulipaloja Tukholmassa
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Pohjois-Korea jatkoi taas ohjuskokeitaan
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Punavuoren ullakkopalossa asuinrakennus tuhoutui käyttökelvottomaan kuntoon Video
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Valtionjohto on käyttänyt yksityislentoihin miljoonia euroja Video
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Mikko Alanteen suurelokuvaan Antonio Banderas ja Martin Sheen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Nuoret mellakoivat ja sytyttivät tulipaloja Tukholmassa
- Pohjois-Korea jatkoi taas ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen

