"Jokihirviön" mysteeri kuumentaa tunteita New Yorkissa
Helsingin SanomatBrooklyn Bridgen alta sunnuntaina löydetyn tunnistamattoman eläimen ruhon alkuperä puhuttaa New Yorkissa Yhdysvalloissa.
Kyseessä on todennäköisesti kauan New Yorkin East Riverissä ajelehtinut sika tai muu maaeläin. Jopa New Yorkin puistoista vastaavan yksikön edustaja Vickie Karp kertoo Daily News -lehdelle kyseessä olevan jokeen heitetty kypsennetty sika.
Paikalliset lehdet ja blogien kirjoittajat eivät ole kuitenkaan sulattaneet kaupungin virallista selitystä. Ihmetystä on herättänyt erityisesti se, ettei eläimellä näytä kuvien perusteella olevan sorkkia, vaan viisisormiset kädet.
Pitkän hännän takia eläimen epäillään olevan olleen myös jättikokoinen rotta.
Hurjimpien teorioiden mukaan kyseessä saattaa olla jopa Yhdysvaltain hallinnon teettämien laboratoriokokeiden irvokas tulos. The Telegraph -lehden mukaan mutantti olisi voinut paeta lähellä ruhon löytöpaikkaa sijaitsevasta sairaiden eläinten tutkimuskeskuksesta.
Vastaava "jokihirviö" herätti ihmetystä New Yorkissa jo muutama vuosi sitten, jolloin tunnistamaton kuollut eläin ajautui kaupungin rannalta. "Montaukin hirviöksi" nimetyn olion edustamasta eläinlajista ei ole edelleenkään onnistuttu saamaan vedenpitävää selitystä.
Kotimaa
Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista

