Kaksi kertaa Manhattanin kokoinen lohkare irtosi Grönlannin jäätiköstä
STT–REUTERS–APWashington. Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä on irronnut kaksi kertaa Manhattanin saaren kokoinen jäälohkare. Tutkijoiden mukaan 120 neliökilometrin kokoisen lohkareen irtoaminen voi nopeuttaa jäätikön jään kulkeutumista pohjoisiin vesiin.
Irtoaminen havaittiin Nasan satelliitin avulla. Satelliitti kulkee Pohjoisnavan yli useita kertoja päivässä.
"Tarkkailemme Petermannin jäätikköä aina tähän aikaan vuodesta. Jäätiköstä voi irrota isoja lohkareita ja ne voivat kulkeutua Pohjois-Atlantin merireiteille", lohkareen irtoamisen havainnut kanadalainen jäätarkkailija Trudy Wohlleben sanoi keskiviikkona.
Wohllebenin mukaan jäätiköt voivat uhata myös Newfoundlandin lähettyvillä sijaitsevia öljynporauslauttoja.
Tutkijoiden mukaan jäälohkareen irtoamisella ei ole välitöntä vaikutusta merenpinnan korkeuteen. Delawaren yliopiston Arktisen alueen valtamerentutkijan Andreas Muenchowin mukaan lohkareen irtoaminen johtuu ilmastonmuutoksesta.
Petermannin jäätiköstä irtosi suuri lohkare viimeksi vuonna 2010. Se oli vielä kaksi kertaa isompi kuin nyt irronnut lohkare.
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Videokuvaa Tukholman yöllisistä mellakoista Video
- Beckhamin poika seuraa isänsä jalanjälkiä Video
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tausta: Ongelmat kärjistyvät maahanmuuttajalähiöissä
- Fakta: Husby
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa

