Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa Hollannissa 1950-luvulla
STT–REUTERSHollannin katolista kirkkoa ravistelee jälleen uusi skandaali. Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa kirkon ylläpitämässä psykiatrisessa sairaalassa 1950-luvulla.
Tutkinta aloitettiin, kun katolisen kirkon seksuaalirikosepäilyjä tutkinut komissio huomasi, että sairaalassa oli tapahtunut poikkeuksellisen paljon kuolemantapauksia vuosina 1952–54. Syyttäjä uskoo, että munkki tappoi pojat antamalla heille yliannostuksen morfiinia.
Sairaalan johtavan lääkärin epäillään peitelleen munkin tekosia. Sekä munkki että lääkäri ovat jo kuolleet.
Sairaala toimi Heelissä Kaakkois-Hollannissa ja kuului Roermondin hiippakuntaan. Syyttäjän mukaan myös hiippakunta oli aikanaan saanut tiedon kuolemista, muttei tehnyt ilmoitusta viranomaisille.
Aiemmin komissio on saanut selville, että jopa 20 000 alaikäistä joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Hollannin katolisen kirkon orpokodeissa ja kouluissa vuosina 1945–81.
Kotimaa
OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Politiikka
Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
Ulkomaat
Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Luetuimmat juuri nyt
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Oklahomassa etsitään pyörremyrskyssä kadonneita lemmikkejä Video
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- IMF:n Lagarden rikosepäilyt oikeuden syynissä
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko

