Kuolema on geeneihin kirjoitettu
Petri MäenpääElämme kehittyneissä maissa pidempään kuin koskaan aikaisemmin, sillä luonnon vaarat eivät juuri uhkaa meitä. Luonnossa useimmat aikuiset eläimet kuolevat nuorina tauteihin, nälkään tai saalistajien hampaisiin. Vain ihminen ja hänen lemmikkinsä kuolevat vanhuuteen.
Antiikissa ja keskiajalla syntyneen lapsen elinajanodote oli kolmisenkymmentä vuotta. Nykyihminen voi elää jopa 120 vuotta, jos terveys säilyy.
Vanhenemista ei voi kuitenkaan paeta. Evoluutio on ohjelmoinut sen meihin. Voimme ostaa lisäaikaa elinsiirroilla ja sydämentahdistimilla, mutta kaikkia ikääntymisen tuomia muutoksia tuskin voidaan koskaan kumota.
Vanheneminen heikentää sydämen ja suurten verisuonten toimintaa. Aivosolut kuolevat. Silmän mykiön ja verkkokalvon muutokset huonontavat näköä. Kuulo heikkenee. Munuaisten toiminta ei säily ennallaan. Sidekudokset heikkenevät ja kangistuvat, kun kudoksia kasassa pitävään kollageeniin alkaa muodostua entistä enemmän molekyylien välisiä sidoksia. Nivelrikko syö nivelet, ja luukato haurastuttaa luita. Mutkikas immuunijärjestelmäkään ei säily eheänä.
Vanhenemisen myötä epänormaaleja molekyylejä keräytyy elimistöön. Jotkut niistä kasautuvat ikäpigmentti lipofuskiiniin tai glykaation lopputuotteisiin.
Glykaatiossa sokeria liitetään proteiineihin, jolloin niiden normaali toiminta kärsii. Seuraukset näkyvät vanhenemisena: esimerkiksi iho kellertyy ja haurastuu.
Kun ikäännymme, solujemme mitokondrioissa tapahtuu mutaatioita, joita elimistömme ei korjaa.
Näin soluihin kasautuu myrkyllisiä jätteitä. Tämä haittaa mitokondrioiden normaalia toimintaa, ennen kaikkea solujen energiatuotannon turvaamista.
Esimerkiksi aivosoluihin kertyneiden jätteiden arvellaan heikentävän ikääntyvien ihmisten aivotoimintoja. Vanheneminen voi vaikuttaa myös geenien ilmentymisen säätelyyn, mikä saattaa altistaa syövälle, Alzheimerin taudille ja muille pitkäaikaisille sairauksille.
Kaikki nisäkkäät vanhenevat huomattavan samankaltaisesti, vaikka eliniän pituus vaihtelee. Eniten on tutkittu hiiriä ja rottia, jotka molemmat elävät kolmisen vuotta. Jyrsijät vanhenevat kolmekymmentä kertaa nopeammin kuin ihmiset.
Ravinnosta saatu energia kuluu eläimillä yleiseen aineenvaihduntaan, lisääntymiseen sekä aikuisen kehon ylläpitoon hedelmällisessä iässä.
Lajinkehityksen kannalta voimavarat on edullista sijoittaa lisääntymiseen eikä aikuisen kehon ylläpitoon. Heikentyvä aikuinen ei todennäköisesti selviäisi kauan ulkoisista vaaroista. Nuoret aikuiset tuottavat valtaosan jälkeläisistä.
Esimerkiksi jyrsijät panostavat paljon enemmän nopeaan lisääntymiseen kuin täysikasvuiseen elimistöön, koska ne eivät elä pitkään. Ihmisen kaltaiset pitkäikäiset eläimet taas saavat vähän jälkeläisiä.
Tätä on tutkittu myös laboratoriossa. On selvinnyt, että mitä pidempään eläimet elävät, sitä tehokkaampia niiden elimistöä ylläpitävät toiminnot usein ovat. Esimerkiksi sidekudoksia kasassa pitävä kollageeni muodostaa sidoksia ja haurastuttaa kudoksia kolmisenkymmentä kertaa nopeammin rotilla kuin ihmisillä.
Kehoa ylläpitävistä toiminnoista tärkeimpiä ovat esimerkiksi dna:n korjaaminen, viallisten proteiinien poistaminen, immuunivaste sekä haavojen umpeutuminen, johon kuuluu veren hyytyminen.
Kaikki nämä riippuvat lukemattomista geeneistä, jotka tavalla tai toisella kytkeytyvät vanhenemiseen. Ennen uskottiin, että vain muutama geeni säätelee vanhenemista, mutta näkemys on hylätty.
Voisimmeko elää ikuisesti? Jos voisimme, rakenteemme olisi pitänyt kehittyä täysin eri tavalla.
Kehossamme pitäisi olla monenlaisia uudistavia mekanismeja, jotka korvaisivat kokonaan soluja, kudoksia ja elimiä.
Sekään ei riittäisi, koska joidenkin elinten, kuten sydämen ja aivojen, pitää toimia jatkuvasti koko elämän ajan. Ne eivät juuri pysty korjautumaan solujen jakautumisen kautta, joten tarvittaisiin varaosia. Yksi elin voitaisiin ottaa pois käytöstä korjausta varten, kun varaosa toimisi sen paikalla. Mutta vaikka sisäelimet kestäisivät ikuisesti, aivoja ei voi uudistaa.
Elinikää voi silti jatkaa elinsiirroilla ja varaosilla kuten sydämentahdistimilla. Tieteen kehittyessä yhä useampia osia voidaan korvata keinotekoisilla. Esimerkiksi keinonivelet auttavat säilyttämään liikkumiskyvyn ja siten yleisen terveyden pidempään.
Vanheneminen on kuitenkin rakentunut ihmiseen lajinkehityksessä. Meidät on ohjelmoitu kuolemaan.
Lähteet:
Holliday (2006): Aging is no longer an unsolved problem in biology. Annals of the New York Academy of Sciences.
Holliday (2009): The extreme arrogance of anti-aging medicine. Biogerontology.
Ageing: Nature-lehden teemanumero, 25 March 2010.
Kotimaa
Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
Kulttuuri
Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Ruotsin katumellakat levinneet uusille alueille Video
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö

