Lehti: USA:n muotiteollisuus tukee lähes yksinomaan Obamaa
Helsingin SanomatYhdysvaltain muotiala tukee Barack Obaman presidentinvaalikampanjaa. Obaman kampanjan ja muotialan välille on kehittynyt "symbioottinen" suhde, jonka paras mannekiini on rouva Michelle Obama.
Amerikkalaisen muodin ylipapitar, Vogue-lehden päätoimittaja Anna Wintour on hankkeen moottori.
Voguen Wintour on Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan ja elokuvan esikuva, piinkova johtaja, joka vuodesta 2008 on organisoinut muotialaa Obaman tueksi.
Hän panee itsensä likoon esimerkiksi ensi tiistaina Chicagossa yhdessä huippumalli Imanin ja muiden muotijulkkisten kanssa.
Tuhannen dollarin (800 euron) kampanjatuen antaneet voivat asettua kuvattaviksi Wintouriin kanssa, The Washington Post kertoo.
Sinkkuelämää-sarjasta tuttu näyttelijä Sarah Jessica Parker emännöi sitten New Yorkissa illallisia Obamoiden kunniaksi. Kyseessä on varainhankinta. Paikka illallispöydässä maksaa 40 000 dollaria (32 000 euroa).
The Washington Postin mukaan muotiala tukee nykyisin paljolti demokraatteja.
Ennen vuoden 2008 kampanjaa muotimaailman rahamiehet tukivat lahjoituksin myös republikaanien ehdokkaita.
Muutoksen syynä on osaksi herra Obaman politiikka, osaksi se, että rouva Obama näkyy uutiskuvissa aina amerikkalaisten suunnittelijoiden vaatteissa. Hän suosii uusia suunnittelijoita, valitsee vaatteet kymmenistä eri kokoelmista ja kelpuuttaa tilanteen mukaan myös kohtuuhintaisten vaateketjujen asut.
Vaatteilla on vaikutusta. New Yorkin yliopiston professori David Yermack selvitti, että muotiasu Michelle Obaman yllä voi aiheuttaa valmistajan pörssikurssiin piikin, jonka arvo voi olla miljoonia.
Takavuosikymmeninä muotiala oli tärkeä työllistäjä ja tulonlähde. Amerikkalaisten ompelimoiden parhaat tuotteet esiteltiin New Yorkin muotiviikoilla.
Kiinan kilpailu ja vapaakauppa siirsivät etenkin massatuotannon Aasiaan ja Latinalaisen Amerikan maihin.
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Suomalaiskirjoittaja tekee Hollywood-elokuvaa Chilen kaivospiinasta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan


