Näytteenotto Laukaanjoen fosforivedestä jatkui – tehdasalueelle ei päästy

 |   | 
 
STT

Kingisepp. Vesinäytteiden otto Laukaanjoesta (Luga) eteni torstaina suunnitelmien mukaan Kingiseppin liepeillä Suomenlahden eteläpuolella. Suomalais–venäläinen tutkijaryhmä otti näytteitä neljästä jo ennalta tutusta paikasta.

Näytteenottoa vierestä seurannut pietarilaisekologi Sergei Anatski kummasteli näytteenoton ajankohtaa.

"Joki tulvii parhaillaan tavallista enemmän ja tämä laimentaa fosforipitoisuuksia", Anatski sanoi.

Anatskin mukaan näytepullot olisi ollut paikallaan sinetöidä kameroiden edessä, jottei näytteiden aitoudesta heräisi epäilyksiä.

Näytteitä ei ainakaan toistaiseksi päästä ottamaan kiistellyltä Fosforitin tehdasalueelta.

"Tutkimuksen kannalta olisi tärkeää päästä lähemmäs tehdasaluetta, jotta oletettu päästölähde selviäisi", näytteenottoon osallistunut Kaakkois-Suomen ely-keskuksen hydrobiologi Pekka Vähänäkki sanoi.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta