Putinin vastustajat vertasivat Venäjän nykyhallintoa vuoden 1991 vallankaappaajiin
APVenäjän oppositiojohtajat ovat osallistuneet "Venäjän demokratian puolustajien" muistotilaisuuteen, jossa muistettiin kolmea vuoden 1991 vallankaappausyrityksen yhteydessä kuollutta. Epäonnistuneen vallankaappauksen aikana sitten kovan linjan kommunistit yrittivät kaapata vallan silloiselta presidentiltä Mihail Gorbatsovilta.
Oppositiojohtajat vertasivat puheissaan vallankaappausta yrittäneitä nykyiseen presidentti Vladimir Putinin hallintoon. Putinia vastustavien mielenosoitusten järjestäjistä paikalla oli muun muassa Aleksei Navalny.
"Valitettavasti on tapahtunut hiipivä vallankaappaus, ja osa kuvottavan vallankaappausyrityksen tavoitteista on toteutunut. Hiipivän vallankaappauksen tuhoaminen on päämäärämme", Navalny totesi.
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
Talous
Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Unicef: Yli kolmasosa raiskatuista on lapsia
- Intialaiset sanoivat "nyt riittää"
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- Portugali myönsi homopareille rajatun adoptio-oikeuden
- Raskaustestisammakko levittää tappavaa sientä USA:ssa
- Kreikan parlamentissa kaikui natsitervehdys
- Ranskan homoliitot saivat viimeisen sinetin
- Mönkijä Opportunity teki matkaennätyksen Marsissa
- 80-vuotias yrittää valloittaa Everestin
- Lehti: Venäjä on vienyt Syyriaan entistä tehokkaampia ohjuksia

