Ranska vetää joukkonsa Afganistanista aikataulussa
STT–AFP–REUTERSPariisi. Ranskalaissotilaat aloittavat uudelleen afganistanilaisjoukkojen koulutuksen viikon kestäneen tauon jälkeen, kertoi presidentti Nicolas Sarkozy perjantaina. Koulutus keskeytettiin, kun neljä ranskalaissotilasta ammuttiin viime viikolla Afganistanissa.
Sarkozy ilmoitti myös, että Ranska vetää joukkonsa Afganistanista vuoden 2013 loppuun mennessä eli aiemmin sovitun aikataulun mukaisesti.
Ranska ilmoitti harkitsevansa joukkojen nopeutettua kotiuttamista aseistamattomien ranskalaisjoukkojen jouduttua hyökkäyksen kohteeksi.
Presidentin mukaan ranskalaisjoukot luovuttavat Kapisan maakunnan itäosan valvonnan afganistanilaisjoukoille maaliskuussa. Suurin osa Afganistanissa olevista 3 600 ranskalaissotilaasta on juuri Kapisassa.
Kaikkien ulkomaisten joukkojen on määrä lähteä Afganistanista vuonna 2014.
Uutiset
- Bagdadissa kuoli useita kymmeniä pommi-iskuissa
- Ruotsin suurlähetystössä voi kirjoittaa onnittelukirjaan
- Urheilulehti: Laura Lepistö luopui keimailevasta esityksestä Pohjois-Koreassa
- Ministerin eronnut avustaja Demarissa: Lisää oikeuksia transsukupuolisille
- Kauppalehti: Valtiovarainministeriö salasi Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja Pohjois-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Päiväkoteihin yllättävä tungos Helsingissä
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Bagdadissa kuoli useita kymmeniä pommi-iskuissa
- Ruotsin suurlähetystössä voi kirjoittaa onnittelukirjaan
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Victoria synnytti nopeasti
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja Pohjois-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Valoa nopeampien hiukkasten selitys ilmeisesti laitevirhe
- Italian risteilyturmasta lisää rikostutkimuksia
- Liettuan hallitus julkisti netissä entisten KGB-agenttien nimiä
- Balin vankilamellakka jatkui toista päivää
- Viron turvallisuuspoliisi pidätti vakoojiksi epäillyn pariskunnan Tallinnassa
- Mubarakille tuomio kesäkuussa
- Strauss-Kahn: Poliisi toi naisia seksijuhliin
- Saksaa vaaditaan lopettamaan seksirikollisten kastraatio
- Venäjän presidenttiehdokas Prohorov: Presidenttinä en anna kenenkään varastaa
- Kymmeniä kuollut junaturmassa Argentiinassa
- Koraaniprotestit leimusivat ympäri Afganistania
- Uudessa-Seelannissa muisteltiin tuhoisan järistyksen uhreja
- Expressen: Wikileaks suunnittelee paljastuksia Carl Bildtistä
- EU jäädytti Acta-sopimuksen hyväksymisen
- Italian turmalaivasta löytyi lisää ruumiita
- Kaksi länsimaista toimittajaa kuoli Syyriassa
- Frankfurtin lentokentän lakko loppui
- Kööpenhaminaan ei tule kaavailtuja tietulleja