Saksalaismies yritti salakuljettaa iguaaneja Galapagossaarilta
STT–AFPQuito. Saksalainen miesmatkaaja on pidätetty, kun hän yritti salakuljettaa uhanalaisia iguaaneja Galapagossaarilta. Kansallispuiston vartijat ottivat miehen kiinni maanantaina lentokentällä, kun heidän huomionsa kiinnittyi miehen matkatavaroihin.
Epäilyttävästä paketista löytyi neljä liskoa, jotka oli kääritty kankaaseen. Mies voidaan tuomita kolmeksi vuodeksi vankeuteen uhanalaisten eläinten salakuljetusyrityksestä.
Galapagossaarten iguaani, Conolophus subcristatus, kuuluu uhanalaisiin lajeihin. Kellertävä lisko voi kasvaa yli metrin mittaiseksi, ja uros voi painaa kolmetoista kiloa. Villikoirat olivat vähällä tappaa koko lajin sukupuuttoon 1970-luvulla. Viime hetkellä 60 liskoa pelastettiin koirien armoilta.
Galapagossaaret sijaitsevat Tyynessämeressä noin tuhannen kilometrin päässä Ecuadorin rannikosta.
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
Ulkomaat
Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Bottas ja Räikkönen selviytyivät jatkoon
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Rosberg jälleen harjoitusten nopein
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- PMMP vannoi tukea venäläispunkkareille Video
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- Bottas ja Räikkönen selviytyivät jatkoon
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen

