Suomessa ei tuomita huliganismista

 |   | 
 

"Olisihan se meidän järjestelmässä aika korkea rangaistus", arvioi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen Pussy Riotin kahden vuoden vankeutta.

Suomen rikoslaissa ei ole huliganismipykälää kuten Venäjällä, missä sitä käytettiin jo Neuvostoliiton aikana paljon poliittisissa oikeudenkäynneissä.

"Yksiarvoisessa yhteiskunnassa tällaiset järjestelmään kohdistuneet rikokset on yleensä rangaistu aika ankarasti. Pluralistisissa, liberaaleissa yhteiskunnissahan tällaista ei pidetä juuri minään", Utriainen sanoo.

"Eihän meilläkään kauhean montaa vuosikymmentä tarvitse mennä taaksepäin kun tällaisia oli", Utriainen sanoo viitaten esimerkiksi kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkatuomioon. Salama sai 1968 kolme kuukautta ehdollista vankeutta, mutta presidentti Urho Kekkonen armahti hänet.

Suomen nykyisessä rikoslaissa Venäjän huliganismiin verrattavia tekoja voisivat olla esimerkiksi vahingonteko, hautarauhan rikkominen tai uskonrauhan rikkominen. Niistä selviää yleensä sakoilla, mutta laki sallii myös vankeustuomion. Uskonrauhan rikkomisesta voi saada enintään puoli vuotta.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta