Japanin tulvien saartamat saavat hätäapua lentoteitse
STT–AFPTokio. Japanissa armeija on aloittanut ruuan ja muun hätäavun toimittamisen lentoteitse tulvien saartamille ihmisille. Yli 5 500 ihmistä on joutunut eristyksiin eteläisellä Kyushun saarella viime päivien rankkasateiden takia.
Lisäksi tulvien aiheuttamat maanvyörymät ja kaatuneet puut ovat katkaisseet teitä saaren vuoristoseudulla. Helikoptereilla on evakuoitu vanhuksia ja sairaita saarroksiin jääneeltä alueelta.
Tulvat ovat vaatineet tähän mennessä ainakin 24 ihmisen hengen, ja kymmenkunta on yhä kateissa.
Sateet taukosivat hetkeksi sunnuntaina, mutta Japanin ilmatieteenlaitos varoitti, että lisää on luvassa.
"Sadehuippu on ohitettu Kyushun pohjoisosassa, mutta alueelle voi iskeä vielä rankkasateita ja ukkosta, koska saderintamaan virtaa lämmintä ja kosteaa ilmaa", laitos kertoi.
Kotimaa
Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Syövän selättänyt Michael Douglas: "Tämä on lahja"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Koulun kanslia sytytettiin tuleen Sipoossa
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Suomi putosi MM-lentopallosta – valmentaja pettyi rajusti
- Suomi litisti Ruotsin cheerleadingissä
- Porin Ässät tyhjensi SM-liigan palkintopöydän
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Nelosen uutiset selvitti vihreiden politiikan kouluarvosanan Video
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Ruotsin katumellakat levinneet uusille alueille Video
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Maailman kuvat: Nuoralla-ajoa
- Maailman kuvat: Aktivistin pahoinpitely
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen

