Tutkimus: Lämmin merivesi syö Etelämantereen jäätiköitä altapäin
Lämmin merivesi nakertaa Etelämantereessa kiinni olevia lauttamaisia jäämassoja altapäin paikoin jopa seitsemän metrin vuosivauhtia, uusi tutkimus toteaa.
Jäätikön pinnan sulaminen ylhäältä ei yksin selitäkään jääpeitteen ohenemista. Syynä ovat jäätä sulattavat merivirrat, tutkimusta johtanut tohtori Hamish Pritchard sanoo.
Euroopan unionin rahoittamasta tutkimuksesta kerrotaan torstaina Ice2sea-tutkimuksen sivuilla ja Nature-lehdessä.
Tutkijoiden aineistona ovat Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan ICESat-satelliitin lasermittausten tulokset jään paksuudesta vuosilta 2003–2008.
"Jäähyllyn" eli Etelämannerta ympäröivien kiinteiden jäälauttojen mittaustuloksia oli kaikkiaan 4,5 miljoonaa, ja ne kattoivat "lähes kaikki Etelämanteretta ympäröivät jäähyllyt", tutkijat raportoivat.
Jäätiköt ovat hyvin herkkiä muutokselle. Pritchardin mukaan uudet tiedot vahvistavat käsitystä siitä, että mantereessa kiinni olevat lauttajäätiköt hidastavat Etelämantereen peittona olevan jääkerroksen hupenemista.
"Jotkut jäätikköhyllyt ohenevat vuosittain muutamien metrien verran ja sen seurauksena jäätiköt valuttavat miljardeja tonneja jäätä mereen", Pritchard sanoo.
"Ennen luultiin että ilmakehän täytyy lämmetä paljonkin, jotta Etelämantereen jää sulaa huomattavasti – kun se on niin kylmä paikka. Me osoitamme, ettei se ole tarpeen. Ei tarvita radikaalia muutosta", Pritchard selitti BBC News-uutiskanavalle.
Taustalla vaikuttaa ilmastonmuutos, joka on siirtänyt Etelämantereen tuulten ja merivirtojen suuntaa. Hupeneminen on erityisen nopeaa Etelämantereen länsilaidalla.
Etelämantereen itälaidalla tilanne on erilainen. Tutkijoiden mukaan Antarktiksen niemimaalla jääkerros ohenee, koska lämpimät tuulet sulattavat jäätä.
Mantereessa kiinni olevat kelluvat jäätikkölautat kattavat noin 44 prosenttia Etelämantereen rantaviivasta. Ne ovat muodostuneet alas sataneesta lumesta, eikä niiden sulaminen suoraan vaikuta meriveden korkeuteen.
"Meriveden pinta nousee vain jos lauttajäätikön pidättelemä jää valuu nopeammin mereen", tutkijat sanovat.
Niin heidän mittaustensa mukaan näyttää myös tapahtuvan.
Ice2sea on 24 tutkimuslaitoksen yhteishanke, joka kerää tietoja kansainvälisen ilmastopaneelin seuraavaan raporttiin vuodeksi 2013.
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Videokuvaa Tukholman yöllisistä mellakoista Video
- Beckhamin poika seuraa isänsä jalanjälkiä Video
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tausta: Ongelmat kärjistyvät maahanmuuttajalähiöissä
- Fakta: Husby
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa

