USA luovutti Bagramin pidätyskeskuksen 3 182 vankia afgaanihallintoon
AP–AFP–HSKABUL. Yhdysvallat luovutti maanantaina Afganistanin sotilaspoliisille yli 3 000 pidätettyä, joita on pidetty Yhdysvaltain käyttämän lentotukikohdan Bagramin vankilassa.
Yhdysvaltain asevoimien tähän asti johtama Parwanin pidätyskeskus siirtyi muodollisesti Afganistanin hallintaan seremoniassa, jota afgaanihallitus pitää itsemääräämisoikeutensa palauttamisena.
Luovutusjuhlaan osallistui laaja joukko Afganistanin viranomaisia, mutta ei ylimpiä Afganistanissa olevia Yhdysvaltain tai sotilasliitto Naton upseereita.
Afganistanin sotilaspoliisin komentaja Safiullah Saif sanoi, että maanantainen 3 182 pidätetyn luovutus saattoi päätökseen puolen vuoden ajan jatkuneen prosessin.
Bagramin suuri lentotukikohta sijaitsee pääkaupungin Kabulin kyljessä sen pohjoispuolella.
Yhdysvallat ja Afganistan allekirjoittivat maaliskuussa muistion, jossa muun muassa päätettiin myös Bagramin vangeista. Muistio ei ole juridisesti sitova, uutistoimisto AFP kirjoittaa.
Sopimus ei koske noin 50 ulkomaiden kansalaista, jotka ovat vankeina Afganistanissa. Useimmat ovat pakistanilaisia.
Lisäksi ainakin 600 ihmisiä on pidätetty ja pidätetty sitten maaliskuun.
The New York Timesin mukaan Yhdysvallat on vaatinut Afganistania jatkamaan käytäntöä. jonka mukaan pidätettyjä voidaan pitää vankilassa ilman tuomiota tai oikeudenkäyntiä.
"Järjestelmä sallii sellaisten sota-ajan vankien vankeuden jatkamisen, joita on liian vaikea panna syytteeseen mutta, liian vaarallista vapauttaa", The New York Times kirjoitti.
Pidätettyjen joukossa on Talebanin taistelijoiksi ja terroristeiksi epäiltyjä. Vankila on uutistoimisto AFP:n mukaan toisinaan rinnastettu Yhdysvaltain Kuuban-tutkikohdassa sijaitsevaan Guantánamon terroriepäiltyjen vankilaan.
Muun muassa Amnesty International ja viime vuoden lokakuussa YK raportoi kidutuksesta Afganistanin vankiloissa. Afganistanin oma tiedustelujärjestö NDS on "pahamaineinen" pidätettyjen kidutuksen vuoksi, Amnesty sanoi keväällä.
Huhtikuussa 2010 Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi, että vangit väittävät joutuneensa kidutetuiksi Parwanissa. Yhdysvaltain asevoimien edustaja kiisti tuolloin, että sillä olisi lentotukikohdassa salainen vankila.
Afganistanin viranomaisten oma selvitys tammikuussa kertoi myös vankien kidutuksesta ja nöyryyttämisestä. Yksityiskohtaisia väitteitä ei kuitenkaan julkistettu.
Vankilan palauttaminen afgaanihallintoon on ollut avainkysymys, kun presidentti Hamid Karzai neuvotteli Yhdysvaltain kanssa maiden suhteiden tulevaisuudesta.
Yhdysvallat vaatii Afganistaniin mahdollisesti jääville sotilailleen syytesuojaa mahdollisista rikoksista, ja vankien kohtalo oli Karzaille neuvottelujen ehto.
Yhdysvallat on ilmoittanut vetäytyvänsä Afganistanista vuoteen 2014 mennessä.
Britannialainen tutkimuslaitos Rusi kuitenkin arvelee kuitenkin, että Yhdysvallat voi pitää joukkoja Afganistanissa ainakin vuoteen 2024. Raportista kertoi pakistanilainen The News -lehti maanantaina.
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- Maailman kuvat: Srilankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Valepoliisi räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa – toistakymmentä kuoli
- Asemiehet iskivät taas poliorokottajia vastaan
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Pohjois-Korea jatkoi taas ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla

