Uudessa-Seelannissa muisteltiin tuhoisan järistyksen uhreja

 |   | 
 
STT–AFP
SIMON BAKER / Reuters
60 000 ihmistä kokoontui Christchurchin keskustassa muistojuhliin.
60 000 ihmistä kokoontui Christchurchin keskustassa muistojuhliin.

Christchurch. Uudessa-Seelannissa vietettiin keskiviikkona hiljainen hetki viime vuoden tuhoisan maanjäristyksen muistoksi. Järistys tuhosi lähes kokonaan Christchurchin kaupungin keskustan ja surmasi 185 ihmistä.

Noin 60 000 ihmistä kokoontui Christchurchin keskustassa sijaitsevaan puistoon muistojuhliin. Tilaisuudessa päästettiin lentoon 185 perhosta kuolleiden muistoksi.

Koko maassa hiljennyttiin kahdeksi minuutiksi täsmälleen samalla kellonlyömällä, kun järistys alkoi viime vuonna.

Pääministeri John Key kuvasi muistopuheessaan maanjäristystä "yhdeksi kansakuntamme synkimmistä päivistä". Hänen mukaansa järistys aiheutti sanoinkuvaamatonta tuhoa ja muutti Christchurchia pysyvästi.

Kaupungin asukkaat ovat olleet hyvin turhautuneita hallituksen jälleenrakennusohjelman viivästymisestä. Hänen mukaansa tunteet ovat oikeutettuja.

"Meillä on pitkä urakka edessämme", hän myönsi.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta