-
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupaa nostaa taistelun ilmastonmuutosta vastaan toisen virkakautensa tärkeimpien tehtävien joukkoon. Hän sanoi virkaanastujaispuheessaan, että piittaamattomuus ilmastonmuutoksen uhasta olisi petos tulevia sukupolvia kohtaan. Obama puhui myös kansakunnan yhtenäisyyden...
-
ST. PETERSBURG. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama voitti presidentinvaalit myös Floridassa, kertoi uutistoimisto AP. Vaalit pidettiin jo tiistaina, mutta Floridan ääntenlasku valmistui vasta nyt, osavaltioista viimeisenä. Obama sai lopulta 332 valitsijaa. Haastajalle, republikaanien Mitt Romneylle heitä kertyi vain 206.
-
-
MIAMI. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on voittanut vaalit myös Floridassa, sanoivat sekä republikaani- että demokraattilähteet perjantaina Suomen aikaa. Virallinen ääntenlasku vaa'ankieliosavaltioihin kuuluvassa Floridassa on edelleen kesken. "Floridan demokraattien puolesta onnittelen presidentti...
-
Yhdysvalloissa toiselle kaudelle valittu presidentti Barack Obama aikoo puhua kansalle taloustilanteesta. Valkoisesta talosta kerrotaan, että Obama antaa lausuntonsa tv-kameralle tänään perjantaina. Presidentin odotetaan ottavan kantaa ainakin kiisteltyihin veroleikkauksiin ja säästöihin. Hänen ei kuitenkaan...
-
WASHINGTON. Yhdysvaltain presidentinvaalit vietiin läpi ammattimaiseen tapaan, mutta todellisia huolenaiheita on olemassa, sanovat vaaleja seuranneet kansainväliset tarkkailijat. Huoli liittyy muun muassa äänestäjälistoihin, kampanjarahoituksen läpinäkyvyyteen ja ääntenlaskentaan, sanoo Ety-järjestön...