Aamulehden toimittaja kuvasi Laura Lepistön esityksen Pohjois-Koreassa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Laura Lepistö esiintyi Pohjois-Koreassa pitkän sairausloman jälkeen.
Laura Lepistö esiintyi Pohjois-Koreassa pitkän sairausloman jälkeen.

Taitoluistelija Laura Lepistön kohua herättäneestä Pohjois-Korean matkasta on julkaistu video. Aamulehden toimittaja oli paikalla, kun Lepistö esiintyi yleisölle Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa viime torstaina.

Lepistö osallistui Champions On Ice -ryhmän kanssa Paektusan-festivaaleille. Lepistö saa esityksen aikanaan useat aplodit, myös silloin, kun hän kaatuu kaksoisaxelinsa jälkeen.

Lepistö palasi matkaltaan sunnuntaina. Hän on painottanut, että matkalla ei ollut poliittisia tarkoitusperiä, eikä hän halunnut toiminnallaan tukea Pohjois-Korean diktatuuria.

Aamulehden videoNäin Laura Lepistö luisteli Pohjois-Koreassa

Pohjois-Korean uutistoimiston KCNA:n uutisten perusteella taitoluistelua käytettiin kuitenkin estottomasti edesmenneen diktaattorin Kim Jong-ilin henkilökultin pönkittämiseen.

Lepistö luisteli Pohjois-Koreassa yleisön edessä pitkän tauon jälkeen. Hän on joutunut jättämään kaksi kautta väliin loukkaantumisten takia.

"Lähdin matkalle vilpittömästi ajatuksella viedä iloa tuolle kansalle ja toki myös hakemaan, lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen, tuntumaa yleisön edessä esiintymiseen", Lepistö sanoi maanantaina Taitoluisteluliiton tiedotteessa.

Hän pyysi anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta