Anu Niemiselle vihdoin voitto olympialaisissa

 |   |   | 
 
STT
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Anu Nieminen kukisti olympialaisten avausvastustajansa, Meksikon Victoria Monteron.
Anu Nieminen kukisti olympialaisten avausvastustajansa, Meksikon Victoria Monteron.

Sulkapalloilija Anu Nieminen otti olympiauransa ensimmäisen voiton tiukalla keskittymisellä. Nieminen oli niin paneutunut Meksikon Victoria Monteron kukistamiseen, ettei huomannut lehtereiltä arvovaltaisia kannattajiaan.

Niemiselle pitivät katsomossa peukkuja tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio. He näkivät, kuinka neljänsissä olympiakisoissaan pelaava Nieminen pyöritteli Monteron kumoon 32 minuutissa 21–12, 21–18.

"Ai, olivat katsomossa? En huomannutkaan", Nieminen huokaisi viitaten Wembley Arenassa vierailleeseen presidenttipariin.

Voitto ei vielä taannut jatkopaikkaa. Lontoon olympiaturnauksessa pelataan aiemmasta poiketen alkulohkot, joiden voittajat jatkavat 16 joukkoon.

Montero on sijoitettu turnauksessa kaksi sijaa korkeammalle kuin 70:nneksi listattu Nieminen. Kentällä osat vaihtuivat täysin, sillä Monterolla ei ollut kokeneempaa ja voimakkaampaa Niemistä vastaan jakoa.

Nieminen, 34, ratkaisi avauserän 14 minuutissa napattuaan parhaimmillaan kuusi pistettä peräjälkeen.

"Oli tarkoituskin saada vastustaja liikkeelle. Tasoero näkyi", vastustajaansa kovempia lyöntejä viljellyt Nieminen sanoi.

Hän ei ollut kohdannut 14 vuotta nuorempaa Monteroa aiemmin. Meksikolaisen yksipuolisen pelin salat aukesivat Niemiselle nopeasti.

"Ensimmäisen erän puolivälistä lähtien oli selvää, mitä kentällä pitää tehdä.
Avausvoitto olympiakisoissa on aina avausvoitto."

"Hyvältä tuntuu. Olin ennen ottelua tosi hermostunut, joten voiton jälkeen on helpottunut olo", olympialaisissa aiemmin kaikki pelaamansa kuusi kaksinpelierää hävinnyt Nieminen kertoi.

Seuraavaksi Niemisen K-alkulohkossa vastus kovenee. Hän kohtaa jatkopaikan ratkaisevassa koitoksessa maanantaina Taiwanin Tai Tzu-yingin, joka on maailmanlistan 13:s.

"Parhaimmillani olen voittanut maailmanlistalla viidentenä olleen pelaajan", 1990-luvun puolivälistä suomalaista naissulkapalloilua hallinnut Nieminen muisteli.

Hän pelasi lauantaina ensi kertaa sitten toukokuun. Välillä vihoitellut polvi ei haitannut liikkumista.

"Olen saanut hoidettua sitä hyvin teippauksella."

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta