Usain Bolt juoksi olympiahistoriaa

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
LUCY NICHOLSON / REUTERS
Usain Bolt hallitsi miesten 200 metrin olympiafinaalia alusta loppuun.
Usain Bolt hallitsi miesten 200 metrin olympiafinaalia alusta loppuun.

Usain Bolt voitti Lontoon olympialaisissa toisen kultamitalinsa. Jamaikalaistähti oli nopein miesten 200 metrillä ajalla 19,32. Satasella Bolt oli ylivoimainen mutta 200 metrillä hän sai kovan vastuksen maanmieheltään Yohan Blakelta.

Blake rynni hurjatasoisessa finaalissa hopealle ajalla 19,44. Jamaika putsasi palkintopöydän täysin, sillä Warren W eir oli kolmas ajalla 19,84. Boltin aika on 0,13 sekuntia hänen omissa nimissään olevaa ME-tulosta huonompi.

Bolt on ensimmäinen miesjuoksija, joka on voittanut kaksissa perättäisissä olympialaisissa sekä 100 että 200 metriä.

Bolt otti Lontoon olympiastadionilla jälleen yleisönsä. Tutut kujeet valotaulun kameralle, loistelias voitto ja maalin jälkeen muutama etunojapunnerrus muille malliksi.

Blake joutui tunnustamaan harjoituskumppaninsa toistamiseen paremmaksi. Sadan metrin olympiakakkonen pinkoi kaarrematkan loistoaikaan 19,44, mutta ei pysynyt Boltin kyydissä.

Bolt kiihdytti johtoon jo kaarteessa ja saattoi hieman höllätä juoksun viime metreillä.

Yhdysvaltain Wallace Spearmon  oli kilpailun neljäs (19,90). Hallitseva Euroopan mestari ja viime vuoden MM-mitalisti Ranskan Christophe Lemaitre  hiipui kakkosradalta kuudenneksi ajalla 20,19.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta