Bordellia pitänyt taekwondoka: En ole parittaja

 |   | 
 
STT–AFP
Alessandro Bianchi / REUTERS
Uusiseelantilainen taekwondoka Logan Campbell Pekingin olympialaisissa 2008.
Uusiseelantilainen taekwondoka Logan Campbell Pekingin olympialaisissa 2008.

Lontoo. Lontoon olympialaisissa kilpaileva uusiseelantilainen taekwondoka Logan Campbell on närkästynyt siitä, että hänet on leimattu parittajaksi.

Campbell, 26, on pitänyt kotimaassaan Uudessa-Seelannissa bordellia. Hän korostaa, että toiminta on maassa täysin laillista, ja sitä paitsi hän myi liiketoimintansa jo kaksi vuotta sitten.

"Se on laillista liiketoimintaa Uudessa-Seelannissa, aivan erilaista kuin muissa maissa. Ketään ei pakoteta siihen, eikä kukaan tee sitä köyhyyden vuoksi, vaan meillä on hyvä sosiaaliturva", Campbell sanoi Yahoo Sportsin haastattelussa.

Campbell perusti 14-huoneisen "herrasmiesten klubin" kolme vuotta sitten kerätäkseen rahaa olympiaprojektia varten. Tuolloin maan olympiakomitea varoitti, että liiketoiminta saattaisi haitata hänen olympiavalintaansa. Vuotta myöhemmin hän alkoi saada rahoitusta täysipäiväiseen harjoitteluun maan huippu-urheilujärjestö SPARC:lta.

Campbell on olympialaisissa sijoitettu 12:nneksi miesten taekwondon alle 58-kiloisten sarjassa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta