Chelsean nuori Oscar loisti
STT–REUTERSLontoo. Chelsean brasilialainen keskikenttämies Oscar, 21, järjesti eilen oman Oscar-gaalan Mestarien liigan ottelussa Juventusta vastaan.
Oscar, 21, teki ottelussa kaksi maalia. Ottelu päättyi Chelsean ja Oscarin vinkkelistä kuitenkin 2–2-tasapeliin.
Ensimmäisessä osumassaan Oscarilla oli onni myötä, kun pallo muutti suuntaa Juventus-pelaajasta ja pujahti maaliin ohi Gianluigi Buffonin.
Toinen oli mainio taidonnäyte. Oscar sai lyhyen syötön Ashley Colelta, kiepsahti irti Bonuccista ja Andrea Pirlosta ja lähetti pallon oikean jalan kierteisellä potkulla Buffonin maalin ylänurkkaan.
"En tee jatkuvasti tuollaisia maaleja", Oscar kertoi haastattelualueella.
Oscarin toisella puolustavamestari Chelsea oli kiinni täydessä pistepotissa. Juventus venyi kuitenkin tasapeliin.
Oscarin ottelu jäi kesken, kun hän loukkasi nilkkansa Bonuccin rajussa taklauksessa. Chelsea-valmentaja Roberto di Matteo ei ollut varma pystyykö Oscar pelaamaan lauantaina Stokea vastaan.
Oscar oli yksi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen hahmoista viime vuonna ja pelasi mainiosti Lontoon olympialaisissa.
Hän siirtyi Chelseaan kesällä brasilialaisesta Internacionalista noin 25 miljoonan punnan eli noin 31 miljoonan euron siirtosummalla. Ennen keskiviikkoa hän oli päässyt kahdesti vaihdosta kentälle Valioliigassa.
"Oli hyvä peluuttaa häntä tänään. Pelin tempo on erilainen kuin Valioliigassa ja hän pärjäsi hyvin, ei pelkästään hienolla maalillaan vaan myös taktisesti", Di Matteo kiitteli.
Oscarin panos teki vaikutuksen myös vastustajan leiriin.
"Toinen osuma oli maalinteon mestariteos", ylisti Juventuksen apuvalmentaja Massimo Carrera.
Oscar on murtautunut jo Brasilian maajoukkueeseenkin ja saattaa olla yksi avainpelaajista MM-kotikilpailuissa 2014.
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Petteri Forsellilla polvivamma – sivussa jopa kolme kuukautta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Kuka: Erkka Westerlund
- Tausta: Humun työlle jatkoa
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan

