Dereck Chisora hävisi mutta sai aikaiseksi joukkotappelun
STT–APMünchen. Ammattinyrkkeilijä Dereck Chisora teki kaikkensa kehän ulkopuolella horjuttaakseen Vitali Klitshkoa, mutta kaksikon välisessä WBC-liiton raskaansarjan MM-ottelussa ukrainalainen ei ollut yllätettävissä.
Toivomaansa tyrmäystä Klitshko, 40, ei kuitenkaan saanut. Chisora kesti Münchenissä täydet 12 erää ennen kuin tuomarit julistivat Klitshkon voittajaksi.
Chisora sai ärsytettyä Klitshkoa ja nyrkkeilyväkeä jo perjantain punnituksessa läpsäistyään ukrainalaista. Hämminki jatkui vielä kehässä ennen ottelua, kun Chisora sylkäisi vettä toisen nyrkkeilevän Klitshkon, Vitalin pikkuveljen Wladimirin kasvoille.
"Halusin antaa hänelle ansionsa mukaan (tyrmätä). Se ei onnistunut, mutta ehkä vielä kohtaamme", Klitshko tuumi ottelun jälkeen.
Tyrmäys oli lähellä 9. ja 10. erässä, kun Klitshko sai painavia lyöntejä Chisoran suojauksen läpi. Britti kesti ja rynnisti vielä päätöserässä, jossa Klitshko pysyi etäällä varmistaakseen voittonsa.
Tappio ei vienyt Chisoran itseluottamusta. Britti oli jo haastamassa IBF-, WBO- ja IBO-vöiden maailmanmestaria Wladimir Klitshkoa otteluun. Vitalin aika oli zimbabwelaistaustaisen Chisoran mukaan sen sijaan ohi.
"Hän ei enää kohtaa minua. En ihmettele, minäkään en haluaisi kohdata itseäni kehässä", Chisora runoili.
Joulukuussa Chisora hävisi raskaansarjan EM-ottelun Robert Heleniukselle selvästä hallinnastaan huolimatta. Helenius loukkasi tuolloin ottelussa kätensä, ja niin kävi nyt myös Klitshkolle.
Ukrainalainen kertoi iskeneensä vain oikealla kädellään neljännestä erästä alkaen. Klitshko (202 cm) kykeni kuitenkin pitämään 15 senttiä lyhyemmän Chisoran ulottuvuudellaan kurissa.
Ottelua arvioitiin Klitshkon (44 voittoa–2 tappiota) tukalimmaksi sitten Lennox Lewisille teknisellä tyrmäyksellä vuonna 2003 koetun tappion.
Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus päättyi poliisien paikalle tuloon, kun Chisora oli löytänyt uuden hämmennettävän.
Chisora pilkkasi paikalla ollutta brittikollega David Hayea tappiosta Wladimir Klitshkolle WBA-titteliottelussa viime heinäkuussa. Heti perään Chisora löi vesipullon Hayen kädestä, mikä käynnisti joukkotappelun.
Vaikka Chisora hävisi jo kolmannen edellisestä neljästä ammattilaisottelustaan, on hän vakiinnuttanut otteillaan – hyvillä ja pahoilla – paikkansa maailmanmestarien kiusaajana. Maailmanmestaruuteen on silti vielä matkaa.
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Laskelma: Facebookin osakkeen "oikea" hinta voisi olla 9,59 dollaria
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Hyvinkäällä muistellaan ampumavälikohtauksen uhreja
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ilonen rutisti jatkoon Englannissa
- Bolt ei päässyt alle kymmenen sekunnin – myös Pitkämäki vaisuna
- Suomi musersi Norjan naisten PM-koripallossa
- Tahkon kunnarit PattUn peikkona
- Latvala haastoi Loebin rajuun kaksintaisteluun
- Fifa sai jäsenen numero 209
- Olli Tuominen teki suomalaista squash-historiaa
- Suomalainen NHL-vahti ehdolla suosikkipelin kansikuvaan
- Hirvonen putosi neljänneksi, Solberg nopein
- Suomen Kuvalehti: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon
- Furuholm haluaa Huuhkajien kärkihyökkääjäksi
- Helsingissä neljä olympiamitalia miekkailut Mangiarotti kuoli
- Jousiampujille ei irronnut olympiapaikkoja
- Englannin kolmosvahdilta murtui sormi
- Urheilupomo moitti Britannian olympiatoivoa lihavaksi
- Loeb karkaa Latvalalta Kreikan mutateillä
- MM-jääkiekko toi Canal+:lle hurjasti uusia asiakkaita