Diskauksen välttänyt Makhloufi juhli 1 500 metrin kultamitalia
HS–APLontoo. Algerian Taoufik Makhloufi voitti 1 500 metrin juoksun kultamitalin Lontoon olympiakisoissa tiistaina, vaikka hän sai tietää kisaan osallistumisestaan vasta edellisenä päivänä.
Makhloufi oli jo suljettu kisoista, kun kisavirkailijoiden näkemyksen mukaan hän ei yrittänyt tarpeeksi lujasti 800 metrin juoksun alkuerissä. Siinä vaiheessa hän oli jo selvittänyt tiensä 1 500 metrin finaaliin. Hylkäys kuitenkin kumottiin, kun lääkäri antoi lausuntonsa, ja Makhloufi käytti mahdollisuutensa.
Makhloufin voittoaika oli 3.34,08. Yhdysvaltojen Leonel Manzano oli toinen ajalla 3.47,73 ja Marokon Abdalaati Iguider kolmas (3.35,13).
Kenialaisjuoksijoiden kehno suoritus oli kisan suurin yllätys. Yksi suurimmista suosikeista, Asbel Kiprop, jäi koko finaalin viimeiseksi.
Kotimaa
Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Ulkomaat
Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
Kulttuuri
Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Otteluseuranta: Dortmund aloitti hurmoksessa
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Suomi putosi MM-lentopallosta – valmentaja pettyi rajusti
- Suomi litisti Ruotsin cheerleadingissä
- Porin Ässät tyhjensi SM-liigan palkintopöydän
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Ruotsin katumellakat levinneet uusille alueille Video
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Otteluseuranta: Dortmund aloitti hurmoksessa
- Suomi putosi MM-lentopallosta – valmentaja pettyi rajusti
- Suomi litisti Ruotsin cheerleadingissä
- Porin Ässät tyhjensi SM-liigan palkintopöydän
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Tausta: Saksan jalkapallo porskuttaa

