ESPN antoi potkut urheilutoimittajalleen sopimattomasta otsikosta

 |   | 
 
AP
CHRIS TROTMAN / AFP
Jeremy Lin on NBA:n tämän hetken kuumin nimi.
Jeremy Lin on NBA:n tämän hetken kuumin nimi.

BRISTOL. Amerikkalainen urheilukanava ESPN on antanut potkut toimittajalleen, joka laati epäkorrektin otsikon New York Knicksin sensaatiopelaajasta Jeremy Linistä.

Knicks hävisi perjantaina New Orleansille 89–85, ja Lin menetti ottelussa pallon yhdeksän kertaa. ESPN:n toimittaja käytti ottelusta tehdyssä mobiiliuutisen otsikossa sanontaa, jonka voi tulkita mustamaalaavan kiinalaisia.

Lin on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta hänen vanhempansa muuttivat Yhdysvaltoihin 1970-luvulla Taiwanista.Yksi syy siihen, miksi hän on kerännyt niin valtaisan huomion, on se, että harva aasialaistaustainen pelaaja on lyönyt itsensä läpi NBA:ssa.

Lin ei ole enää otsikosta moksiskaan. Toimittaja on sen sijaan viimeisen otsikkonsa ESPN:lle laatinut.

"En usko, että se oli tehty tarkoituksella, ja he ovat pyytäneet anteeksi tapahtunutta. Asialla ei ole minulle merkitystä", Lin sanoi sunnuntaina, kun Knicks oli kukistanut Linin johdolla Dallasin pistein 104–97.

ESPN pahoitteli sunnuntaina otsikkoa. Samalla yhtiö myönsi, että kaksi muuta sen kommentaattoria on syyllistynyt epäsopivaan kielenkäyttöön Lin-uutisoinnin yhteydessä. Eräs kanavan ankkuri on hyllytetty samasta syystä 30 päiväksi.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta