Honka voitti rajun paikalliskamppailun – kaksi HJK:n pelaajaa suihkuun
HJK jyrää eurokentillä, mutta kotimaassa peli sujuu nihkeämmin. Lauantain ainoassa Veikkausliigan ottelussa Honka kukisti HJK:n 1–0.
Tapiolan stadionilla pelattua ottelua seurasi komeasti 4 000 katsojaa.
Voitto-osuman iski Tim Väyrynen ottelun 81. minuutilla. Maalin syötti Antti Mäkijärvi. Kyseessä oli Väyrysen seitsemäs maali tällä kaudella.
HJK joutui pelaamaan viimeisen puolituntia alivoimalla, kun kokenut maalivahti Ville Wallén lensi suihkuun.
Wallén tuli rangaistusalueen ulkopuolelle katkaisemaan Dudun Jussi Vasaralle tarkoittamaa syöttöä. Erotuomari Mattias Gestraniusin tuomion mukaan pallo osui Wallénin käteen.
Hidastuskuvan perusteella pallo saattoi tosiaankin osua Wallénin oikeaan käteen, mutta missään tapauksessa tilanne ei ollut selvä.
Urho-Tv:n haastattelussa Wallén kiisti pelanneensa palloa kädellään. Hänen mielestään pallo otti vartaloon.
Herrasmiespelaajana tunnettu Wallén ei muistanut koska on saanut viimeksi punaisen kortin. Hän arveli myös, että Väyrysen läheltä tekemä maali saattoi olla paitsio.
Ottelun viime minuuteilla Gestranius nosti vielä HJK:n Rami Hakanpäälle toisen keltaisen kortin, mikä tiesi ulosajoa.
"Mitkä ovat nykyään käsivirheitä? Hakeeko käsi palloa, vai pallo kättä? Kauhean rankka tuomio", HJK:n valmentaja Antti Muurinen ruoti STT:lle.
Kaikkiaan kuusi HJK:n pelaajaa katseli korttia. Hongalle tuomittiin kaksi varoitusta.
Voitolla Honka nousi Veikkausliigassa viidenneksi. HJK menetti mahdollisuutensa palata liigakärkeen.
81. Tim Väyrynen (Antti Mäkijärvi) 1–0.
Honka: Tuomas Peltonen, Sampo Koskinen, Tapio Heikkilä, Henri Aalto, Lum Rexhepi (v), Jussi Vasara (79. Antti Mäkijärvi), Duarte Tammilehto (v), Moshtagh Yaghoubi, Nicholas Otaru, Tim Väyrynen, Macpherlin Dudu.
HJK: Ville Wallén (58. ua), Tuomas Kansikas, Rami Hakanpää (v+(v=90. ua), Mathias Lindström (v), Mika Väyrynen (83. Joel Perovuo), Joel Pohjanpalo (61. Saku-Pekka Sahlgren), Sebastian Mannström (83. Berat Sadik v), Sebastian Sorsa (v), Rasmus Schüller (v), Demba Savage, Juho Mäkelä.
Erotuomari: Mattias Gestranius.
Yleisöä: 4 015.
Inter 18 11 2 5 39- 21 35
HJK 19 10 3 6 28- 16 33
IFK Mariehamn 18 8 6 4 25- 21 30
TPS 17 9 2 6 27- 16 29
Honka 19 8 4 7 19- 22 28
MyPa 18 7 5 6 18- 14 26
VPS 18 7 5 6 18- 14 26
FC Lahti 19 8 1 10 21- 31 25
Haka 18 7 0 11 20- 25 21
JJK 18 6 3 9 28- 37 21
Jaro 18 4 5 9 13- 27 17
KuPS 18 4 4 10 19- 31 16
Seuraavat ottelut: 29. 7. VPS-MyPa, FC Lahti-Jaro, JJK-TPS, Haka-KuPS, 30. 7. Inter-IFK Mariehamn, 4. 8. HJK-VPS, MyPa-FC Lahti, 5. 8. KuPS-Honka, Jaro-JJK, Haka-Inter, 6. 8. TPS-IFK Mariehamn.
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
Luetuimmat juuri nyt
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Tausta: Saksan jalkapallo porskuttaa
- Fakta: Bayern pesee Borussian voitoissa
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Kuka: Eva Wahlström

