Ilon maali pudotti Jaron hännille
STTKuPS kipusi pois jalkapalloliigan peränpitäjän paikalta, kun se kukisti maanantaina Pietarsaaren Jaron. Kuopiolaisjoukkue piti kolme pistettä Savossa 1–0-voitolla ja tiputti vierailijat sarjan viimeiseksi.
"Jaro ei päässyt huippupaikkoihin. Muutama kaukolaukaus ja vapaapotku oli", KuPSin maalivahti Mika Hilander ruoti.
KuPS katkaisi myös Jaron menestyksekkään putken, sillä ennen Kuopion vierailua Jaro pelasi neljä ottelua tappioitta. Niistä se voitti kaksi ja pelasi kaksi tasan.
Kotijoukkueen sankari oli Miikka Ilo. Kookas laitapelaaja sijoitti KuPSin ainoan maalin, kun tunti oli täyttymässä. Pitkän syötön tarjoili Antti Hynynen. Pallo leijaili Jaron puolustuksen yli takatolpalla väijyneelle Ilolle.
Jarollakin oli muutama maalintekopaikka lähinnä vapaapotkuista. Laukaukset sujahtelivat kuitenkin ohi maalin.
"Emme saaneet parastamme esiin. Kenttäpeli oli suhteellisen tasaista", Jaron Timo Tahvanainen pohti.
60. Miikka Ilo (Antti Hynynen) 1-0.
KuPS: Mika Hilander, Pyry Kärkkäinen, Markus Joenmäki, Etchu Tabe, Paul Obiefule, Sami Räsänen (46. Jan Berg v), Chris James (v), Antti Hynynen, Sander Puri (56. Jerry Voutilainen), Miikka Ilo (85. Ilja Venäläinen), Ats Purje.
Jaro: Artur Kotenko, Tillman Grove (v), Maksim Vasiljev, Jari Sara, Ilja Vaganov, Dickson Agyeman, Markus Kronholm, Jonas Emet, Akil De Freitas (56. Papa Niang), Timo Tahvanainen, Mattias Wargh (7. Tommi Haanpää, 67. Simon Skrabb).
Erotuomari: Vesa Hätilä.
Yleisöä: 1 512.
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Atlantin pohjasta löytyi sivilisaation jäänteitä
Uutiset
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson jättää valmentamisen valmentajien vuoden valmentajana
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Nuoriso mellakoi poliisia vastaan Tukholman lähiössä Video
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Ferguson jättää valmentamisen valmentajien vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Elitloppetin lähtöradat
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kakko viides golfin European Tourilla

