JYP menetti tukun syömähampaitaan
STTHallitseva Suomen mestari JYP on pessyt kasvojaan viime kaudesta melkoisesti. Syömähampaista ovat poissa muun muassa Riku Helenius, Sami Vatanen ja Juha-Pekka Hytönen.
JYP menetti viime kauden 12 parhaasta pistemiehestään seitsemän.
Saamapuolella oli yksi tuttu yli muiden: KHL:n Novokuznetskissa huonosti viihtynyt MM-Leijonien kultapuolustaja Jyrki Välivaara. Hän on pitkän linjan jypiläinen ja tervetullut paluumuuttaja muutenkin laadukkaaseen puolustukseen.
JYP on aina joutunut puurtamaan tekemiensä maalien eteen. Viime kauden ratkaisijoiden joukkolähtö alleviivaa tiiviin puolustuspelin tärkeyttä.
Ulkomaalaispelaajana poikkeuksellisesti kapteeniksi ylennetyn Eric Perrinin varaan lasketaan paljon.
Taitava kanadalaishyökkääjä joutuu nyt runkosarjassa kovemman paineen alle, kun viereltä on lähtenyt monta ratkaisijaa.
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Kulttuuri
Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Videokuvaa Tukholman nuorisomellakoista Video
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Valepoliisi räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa – toistakymmentä kuoli
- Uniikki: Gumball 3000 taannutti meidät pikkupoikien tasolle Video
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Poliisi: Punavuoren palo sai alkunsa kourulämmittimestä
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Asemiehet iskivät taas poliorokottajia vastaan
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Elitloppetin lähtöradat
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa

