Lotuksen korissa vikaa – Räikkönen ei pääse rattiin

 |   |   | 
 
STT
Marcelo del Pozo / Reuters
Kimi Räiiköstä harmittaa, kun ei pääse ajamaan.
Kimi Räiiköstä harmittaa, kun ei pääse ajamaan.

Kimi Räikkösen ja Lotus-tallin F1-testiajot loppuivat Barcelonassa ennen kuin ne ehtivät kunnolla edes alkaa. Lotus päätti vetäytyä kokonaan pois tämän viikon testeistä autossa havaittujen teknisten ongelmien takia.

Vetäytyminen tietää sitä, ettei Räikkönen pääse ajamaan Lotusta torstaina ja perjantaina kuten oli suunniteltu.

Tiistaina aamupäivällä Räikkösen tallitoveri Romain Grosjean ehti ajaa vain seitsemän kierrosta. Grosjean kertoi, että auton runko tuntui oudolta.

Lotus keskeytti testaamisen, mutta tallin piti jatkaa testaamista keskiviikkona toisella rungolla. Illalla talli kuitenkin tiedotti vetäytymisestään.

"Tämä oli vaikea päätös, mutta meidän mielestä se on oikea. Olemme jo löytäneet runkoa koskevan ongelman ja suunnitteluosastomme on jo keksinyt ratkaisun", lausui tallipäällikkö Eric Boullier tallin tiedotteessa.

Lotus ilmoitti, että se aikoo olla mukana Barcelonan testeissä ensi viikolla.
Tiistaina Lotus lennätti viallisen rungon tutkittavaksi päämajaansa Englannin Enstoneen.

Keskiviikkona tallin piti käyttää autossaan runkoa, joka oli sen käytössä aiemmin ajetuissa Jerezin testeissä. Suunnitelma kuitenkin muuttui sen jälkeen, kun runkoa testattiin tehtaalla ennen sen lähettämistä Barcelonaan

Teknisiä ongelmia oli myös Heikki KovalaisenCaterham-autossa, ja hän pystyi ajamaan aamupäivällä vain yhdeksän kierrosta. Päivän päätteeksi Kovalaiselle oli kirjattu yhteensä 31 kierrosta.

Kovalaisen päivän nopein kierrosaika vei hänet tulosliuskan yhdeksännelle sijalle. Hän hävisi kärjelle 2,770 sekuntia. Kovalaisen on määrä testata Caterhamia vielä perjantaina.

Päivän parasta vauhtia piti Red Bull -ajokillaan Sebastian Vettel. Vettel jätti toiseksi kaasutelleen Force India -tallin Nico Hülkenbergin 0,175 sekunnin päähän. Puolustava maailmanmestari Vettel kiersi radan 79 kertaa.

Aiempien vuosien maailmanmestareista McLarenin Lewis Hamiltonoli kolmas, Ferrarin Fernando Alonsoviides ja Mercedesin Michael Schumacherkuudes.

Keskiviikkona Barcelonan testeissä ajaa myös Williams-tallin suomalainen testikuljettaja Valtteri Bottas.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta