Rooney: Haluan pelata vielä kymmenen vuotta
STT–AFPManchester. Valioliigan Manchester Unitedin Wayne Rooney aikoo jalkapalloilla vielä kymmenen vuotta. 26-vuotias Rooney debytoi Valioliigassa Evertonin riveissä kymmenen vuotta sitten.
"On hienoa, että olen pelannut kymmenen vuotta. Se tuntuu kuitenkin pitkältä ajalta, mutta tunnen itseni nuoreksi ja toivon, että pystyn pelaamaan vielä kymmenen vuotta ja pitämään yhtä paljon hauskaa kuin ensimmäisinä kymmenenä vuonna", Rooney sanoi.
Rooneyn Valioliigakausi alkaa maanantaina. Hän on uransa aikana voittanut Valioliigan neljä kertaa ja Mestarien liigan kerran.
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Valtionjohto on käyttänyt yksityislentoihin miljoonia euroja Video
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Mikko Alanteen suurelokuvaan Antonio Banderas ja Martin Sheen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Elitloppetin lähtöradat
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta

