SaiPa viimeisteli laajalla rintamalla
STTLappeenranta. Kauden neljästä ensi kohtaamisestaan Hämeenlinnan Pallokerholta vain kolme pistettä saanut SaiPa jätti HPK:n toistamiseen viikon sisällä pisteettä.
Lappeenrantalaisten voittolukemat 4–2 (0–0, 1–1, 3–1) kertovat joukkueiden eri suunnasta jääkiekkoliigan kellariosastolla.
"Tahtotasomme ratkaisi tiukoissa paikoissa", kiteytti SaiPan päävalmentaja Ari-Pekka Selin.
"Teimme töitä molempiin suuntiin. Yllättävän vapaana ehdin tähtäämään", kommentoi rannelaukauksella kolmannen erän alussa SaiPan karkumatkalle ampunut Jesse Mankinen, 20.
Joukkueessaan toiseksi eniten maaleja tehneelle Mankiselle osuma oli kauden 11:s.
SaiPa rankaisi HPK:ta laajalla rintamalla. Isäntien jokainen ketju onnistui maalinteossa. Kolmos- sekä nelosketjujen kaikki pelaajat saivat tehopisteen tililleen.
"Meillä on maalinedustan ykkösalueella suuria vaikeuksia puolustaa", kiteytti HPK:n käskyttäjänä vajaan viikon vaikuttanut Timo Lehkonen.
Uutiset
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Bagdadissa kuoli kymmeniä pommi-iskuissa
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja P-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Päiväkoteihin yllättävä tungos Helsingissä
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Valoa nopeampien hiukkasten selitys ilmeisesti laitevirhe
- BBC:n sinfoniaorkesterin seuraava ylikapellimestari on suomalainen
- Manchester City tyrmäsi Porton Eurooppa-liigassa
- Italian risteilyturmasta lisää rikostutkimuksia
- Asuntokauppoja tehtiin vaisuun tahtiin tammikuussa
- Liettuan hallitus julkisti netissä entisten KGB-agenttien nimiä
- Valtteri Bottas testasi Williamsia kuin vanha tekijä
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Manchester City tyrmäsi Porton Eurooppa-liigassa
- Valtteri Bottas testasi Williamsia kuin vanha tekijä
- Hautamäki ei ole uskaltanut lukea lehtiä
- Matti Hautamäki: Toivottavasti nämä ovat viimeiset arvokisani
- Beckenbauerin ehdotus: Enemmän kättelyä, vähemmän tappelua
- Espanjalaislehti hehkutti TsSKA:n ruotsalaista: "Hän on yhtä kova kuin Chuck Norris"
- Jokerit hakee virettä punaisilta joogamatoilta
- Näin lauloi siloposkinen Selänne 20-vuotiaana – katso video
- Blur esiintyy Lontoossa olympialaisten päätöspäivänä
- Aamulehden toimittaja kuvasi Laura Lepistön esityksen Pohjois-Koreassa
- Paraguayn maajoukkuepelaaja palasi kentälle luoti päässään
- Villas-Boas varma Chelsean kelkan kääntymisestä
- Kari Lehtonen nollasi Montrealin
- Urho-Tv näyttää 35–40 Veikkausliigan ottelua
- Lontoossa harjoitellaan turvatoimia kesäolympialaisia varten
- Ruotsalainen synkensi Real Madridin illan
- Carlos Tevéz pyysi vihdoin anteeksi
- Raviohjastaja Jorma Kontiolle 9 000 voittoa täyteen
- Tomi Maanoja Hongasta Norjan kakkosliigaan
- SaiPa pommitti HIFK:n uppeluksiin
- Kärppien Lehtonen koki kovia lumitöissä
- Eaves ja Filppula upottivat sitkeän Tapparan
- Espoon Bluesilla 17-vuotias sankari
- Tomas Zaborsky iski taas
- Italialainen urheilupomo häpeää maataan
- Lotuksen korissa vikaa – Räikkönen ei pääse rattiin
- Jamaikalaistykit Bolt ja Powell kohtaavat Roomassa
- Kummola Veikkaajassa: Selänne ja Koivu ovat MM-kunnossa