Salibandyseura Espoon Oilersissa epäillään jättikavallusta
Salibandyseura Espoon Oilersissa on HS:n tietojen mukaan tullut ilmi kavallus, jossa seuran tileiltä on viety budjettiin nähden huomattava summa rahaa.
Tutkinnanjohtaja Minna Immonen Länsi-Uudenmaan poliisista vahvistaa, että seurassa työskennellyttä naista epäillään törkeästä kavalluksesta.
Immosen mukaan kavallettu summa on lähes 200 000 euroa. Nainen on myöntänyt teon.
Urheiluseurassa meni pitkään, ennen kuin rahojen vieminen huomattiin. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuodesta 2008 lähtien. Asia tuli ilmi vasta tänä keväänä, kun seuran hallitus alkoi ihmetellä tilikauden runsasta tappiota.
Espoon Oilersin hallituksen puheenjohtajan Leslie Wardin mukaan seuraa johdettiin taitavasti harhaan asiakirjaväärennöksillä.
"Toiminta jatkuu kuitenkin normaalisti", hän vakuuttaa.
Espoon Oilersiin kuuluu toimihenkilöt mukaan lukien noin 1 000 ihmistä.
Poliisin mielestä vanhempien pitäisi kiinnittää huomiota harrastusseurojen toimintaan ja rahankäyttöön, sillä toiminta rahoitetaan suurelta osin heiltä saaduilla rahoilla.
"Tässä nousee yhteiskunnallinen huoli, johon myös vanhempien pitäisi herätä, kun he valitsevat harrastuksia lapsilleen. Jos lapsen harrastuksesta ei olla kiinnostuneita ja lähdetä vastuuasemiin mukaan, se antaa täyden mahdollisuuden tämän tyyppiseen toimintaan", Immonen sanoo.
Lisää aiheesta perjantain Helsingin Sanomissa
Kotimaa
Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Kuka: Eva Wahlström
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan

