Sandra Eriksson ja Niclas Sandells alittivat Lontoon B-rajan
STTLapinlahti. IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson, 23, onnistui alittamaan Lontoon olympialaisten B-rajan Lapinlahden Eliittikisoissa. Eriksson juoksi 3 000 metrin estejuoksussa oman ennätyksensä 9.43,38.
Helsingin EM-kisoissa Eriksson jäi B-rajasta 9.48,00 19 sadasosan päähän. Lapinlahdella A-rajankin 9.43,00 alitus oli lähellä.
Erikssonin edellinen ennätys 9.45,50 oli kolmen vuoden takaa Pariisista.
IK Falkenin Niclas Sandells pääsi myös alle B-rajan. Hän juoksi 1 500 metrin kilpailussa oman ennätyksensä 3.36,88 ja alitti B-rajan 1,22 sekunnilla.
Pekka Vasalan ja Antti Loikkasen Suomen ennätys jäi vain 0,55 sekunnin päähän.
Sandells väläytti vauhtiaan jo Helsingin EM-kilpailuissa, mutta loppukilpailun tärveli kaatuminen 500 metriä ennen maalia.
Keihäskisan voitti Tero Pitkämäki tuloksella 81,70 ennen Antti Ruuskasta (79,70). Harri Haatainen oli kolmas.
Suomen olympiakomitea valitsi kisojen jälkeen Lapinlahdella pitämässään kokouksessa Pitkämäen ja Ruuskasen Lontoon olympialaisiin Ari Mannion seuraksi. Lassi Etelätalo jää varamieheksi.
Kokouksessa olympiajoukkueeseen valittiin myös Eriksson ja Sandells sekä kävelijä Anne Halkivaha ja ratsastaja Emma Kanerva.
Pituushyppääjät Tommi Evilä ja Roni Ollikainen jäivät kauas Lontoon olympiarajoista.
Kumpikin tavoitteli kisasta vähintään Lontoon olympialaisiin vaadittavaa B-rajaa 810, mutta potku ei riittänyt kahdeksan metrin ylityksiin.
Tampereen Pyrinnön Evilä ponkaisi toisellaan 781, mikä riitti kisan voittoon. Helsingin Kisa-Veikkojen Ollikainen venytti kolmannellaan 774.
Lappeenrannan Urheilu-Miesten Juho-Matti Pimiä hyppäsi kisan kolmanneksi neljän sentin päähän Ollikaisesta.
Olympiapaikka jäi haaveeksi myös Turun Urheiluliiton Nooralotta Neziriltä naisten pika-aidoissa.
Junioreiden hallitseva Euroopan mestari jäi sadasosan ennätyksestään ajalla 13,24. Lontoon kisalippuun olisi vaadittu vähintään B-raja 13,15.
Saman kohtalon koki kiekon B-rajaa jahdannut Keravan Urheilijoiden Mikko Kyyrö. Raja 63,00 jäi lähes neljän metrin päähän tuloksella 59,02.
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Rainbow'n pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Saastuneeseen Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Ai Weiwei rockvideo pidätysajasta Video
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Petteri Forsellilla polvivamma – sivussa jopa kolme kuukautta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Kuka: Erkka Westerlund
- Tausta: Humun työlle jatkoa
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä

