Tampereen Ilves julkaisi tunteellisen tiedotteen ja pyysi anteeksi
Helsingin SanomatOlemassaolostaan taisteleva Tampereen Ilves julkaisi tiistaina verkkosivuillaan tunteellisen tiedotteen otsikolla "Ilves ei luovuta".
Hallituksen nimiin päivätyssä tiedotteessa seura pyysi anteeksi kannattajiltaan viime kausien heikkoa urheilullista menestymistä.
Viime kaudella Ilves sijoittui SM-liigassa viimeiseksi, ja karsi liigapaikasta Mestiksen voittaneen Vaasan Sportin kanssa.
Sidosryhmiltään Ilveksen hallitus toivoi ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Koko organisaatiolta ja omistajilta pyydettiin valmiutta muutokseen.
"Seura on suurin. Yksikään henkilö ei voi jatkossa nousta seuraa suuremmaksi", tiedotteessa linjattiin.
Samalla Seura ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut toiminnan tehostamiseksi ja taloudellisten toimintaedellytysten parantamiseksi. Neuvotteluiden ei kerrota vaikuttavan edustusjoukkueen toimintaan.
Velkojiensa kanssa Ilves-Hockey Oy on käynnistänyt neuvottelut maksuaikataulujen laatimiseksi. Toukokuussa päättyneellä tilikaudella Ilves-Hockey Oy teki yli puoli miljoonaa euroa tappiota. Kaudesta 2008 Ilves on tenhyt miinusta 1,6 miljoonaa euroa.
Seurassa on määrä toteuttaa myös vallanvaihto. Ilves-Hockey Oy:n pääomistaja Vincent Manngard ja hänen veljensä Eric Manngard jättävät paikkansa yhtiön hallituksessa välittömästi.
Lisäksi seura aloittaa osakeannin. Tavoitteena on osakerakenne, jossa yksittäisellä taholla ei ole enemmistöä.
"Ilveksellä on uusi johto. Luotan täysin, että he tekevät työnsä hyvin. Nyt tuntuu oikealta ratkaisulta, että minä ja Eric jätämme paikkamme hallituksessa", Vincent Manngard kirjoitti tiedotteessa.
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Politiikka
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
Ulkomaat
EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kisataan Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Edlerin kisat päättyivät
- Sveitsillä Leijonien taru
- Superpesis alkoi, Hyvinkään Tahko voitti kotonaan
- Honka löi maalikarkelossa JJK:n
- HJK:n pitkä tappiottomien pelien putki poikki – Teemu Tainio lensi suihkuun
- MyPa nousi pisteen päähän HJK:sta
- KuPSin voittoputki jatkui Venäläisen rankkarilla
- Loimaan Bisons jyräsi väkisin mestariksi

