US Openin pomo kyllästyi "maanantaifinaaleihin"

 |   |   | 
 
STT–AP–AFP
ELSA / AFP
Serena Williams jahtaa taas US Openin voittoa
Serena Williams jahtaa taas US Openin voittoa

Miesten kaksinpelin loppuottelu siirtyi sunnuntailta maanantaiksi Yhdysvaltain avoimessa tennismestaruusturnauksessa.

Aikataulunmuutos johtui myrskyisästä säästä, joka johti jälkimmäisen välierän keskeytymiseen avauserässä lauantaina paikallista aikaa.

US Open on venynyt suunniteltua pidemmäksi jo viitenä vuotena peräjälkeen. Juuri miesten finaali on pelattu maanantaisin vuodesta 2008 lähtien.

"Sanoisin, että alamme olla erittäin kyllästyneitä maanantaifinaaleihin", sanoi kilpailunjohtaja David Brewer.

Puolustavan mestarin Novak Djokovicin ja espanjalaisen David Ferrerin välierä pelattiin loppuun sunnuntaina. Serbialainen Djokovic toipui avauserän tappiosta ja hankki loppuottelupaikan skotti Andy Murrayta vastaan.

Djokovic pelaa US Openin finaalissa kolmantena vuotena peräjälkeen.

"Henkisesti Andy on nyt aggressiivisempi kentällä kuin aiemmin", Djokovic sanoi.

"Hän on yksi maailman parhaista pelaajista. Hän tulee olemaan erittäin motivoitunut voittamaan, mutta niin minäkin."

Hankala sää siirsi jo aiemmin naisten kaksinpelifinaaliin lauantailta sunnuntaiksi.
Amerikkalaisen Serena Williamsin ja valkovenäläisen Victoria Azarenkan kohtaaminen venyy maanantain vastaiseen yöhön Suomen aikaa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta