Vastustaja ylisti Selännettä: "Tuo temppu on nähty pari kertaa aiemminkin"
STT–AP–HSPITTSBURGH. Anaheimin Teemu Selänne iski voittomaalin vierasottelussa Pittsburghia vastaan ja nousi NHL:n kaikkien aikojen maalintekijätilastossa 12:nneksi.
2–1-voiton tuomut osuma oli Selänteen kauden 19:s ja koko NHL-uran 656:s maali.
"Sille on syynsä, että hänellä on noin tsiljoona maalia tässä liigassa", Anaheimin valmentaja Bruce Boudreau sanoi.
Selänteen yksinkertaisen oivaltava osuma katkaisi Pittsburghin kuuden ottelun mittaisen kotivoittojen putken.
Selänteen maali syntyi kolmannen erän puolivälissä. Hän sai Matt Beleskeyltä kiekon täyteen vauhtiin laidassa, harhautti maalivahdin keskelle, ja livautti kiekon etukulmasta sisään.
"He pääsivät nopeaan vastaiskuun. Selänne oli mukana, ja tuo sama temppu on nähty pari kertaa aikaisemminkin", Pittsburghin valmentaja Dan Bylsma huokasi.
"Olen tehnyt saman liikkeen tuhansia kertoja peleissä ja harjoituksissa", Selänne puolestaan kertasi.
Edellisiltana Anaheimin valmentaja Boudreau jätti Selänteen vaihtopenkille suurimmaksi osaksi kolmatta erää, kun Anaheim löi Minnesotan. Päämääränä oli lepuuttaa Selänteen 41-vuotiaita jalkoja pitkän vieraskiertueen keskellä.
"Tämä oli meille todella tärkeä ottelu. Tulimme tänne joskus kolmelta aamulla. He tulivat kovaa päälle ja hallitsivat avauserää, mutta sitten me pääsimme mukaan. Tällä joukkueella on rutkasti itseluottamusta juuri nyt. Uskoimme nousevamme, vaikka olimme tappiolla", ottelun parhaana palkittu Selänne kertasi.
Selänne jakaa nyt kaikkien aikojen maalintekijälistalla sijaa 12 Brendan Shanahanin kanssa.
Voitolla Anaheim nousi kuuden pisteen päähän Phoenixista, joka pitää viimeistä pudotuspelipaikkaa.
Puolustava mestari Boston venyi 4–3-voittoon Montrealista voittolaukauskilpailulla. Boston johti kahden erän jälkeen kahdella maalilla. Voittolaukaukset ratkaisi Bostonille Tyler Sequin.
Bostonin maalilla Tim Thomas torjui 26 laukausta varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla.
"Tuntui, että meillä oli enemmän tunnetta mukana kuin viime peleissä", Thomas tuumi.
Bostonin edellinen ottelu päättyi 0–3-tappioon New York Rangersille.
Vancouver kellisti Coloradon 3–1 ja nousi jälleen kahden pisteen päähän kärkiseura Detroitista.
Ottawa kuritti Floridaa 6–2. Maalinteko onnistui kuudelta Ottawan pelaajalta. Joukkueen maalilla Craig Anderson tuki urakkaa 42 torjunnalla.
Floridan maalilla Scott Clemmesen päästi neljä maalia 16 laukauksella ja luisteli vaihtoon toisen erän lopussa. Sean Bergenheim teki Floridan 2–5-kavennuksen päätöserän alussa.
A: Teemu Selänne 1+0
Montreal–Boston vl. 3–4 (0–1, 1–2, 2–0, 0–0, 0–1)
Florida–Ottawa 2–6 (1–1, 0–3, 1–2)
F: Sean Bergenheim 1+0
Edmonton–Toronto ja. 3–4 (1–2, 1–0, 1–1, 0–1)
E: Lennart Petrell 0+1
Vancouver–Colorado 3–1 (1–0, 0–1, 2–0)
Itälohko:
NY Rangers 55 37 5 13 156- 110 79
Boston 55 35 2 18 188- 126 72
Philadelphia 56 31 7 18 182- 169 69
Pittsburgh 57 32 5 20 176- 150 69
New Jersey 56 32 4 20 158- 156 68
Ottawa 60 30 8 22 179- 183 68
Florida 56 27 11 18 143- 158 65
Toronto 58 29 6 23 176- 174 64
Washington 56 28 5 23 156- 160 61
Winnipeg 58 26 6 26 140- 164 58
NY Islanders 56 24 8 24 134- 160 56
Montreal 58 23 10 25 155- 158 56
Tampa Bay 56 24 6 26 155- 189 54
Buffalo 56 24 6 26 137- 162 54
Carolina 57 21 11 25 147- 175 53
Länsilohko:
Detroit 58 39 2 17 185- 136 80
Vancouver 57 36 6 15 183- 140 78
St. Louis 56 34 7 15 140- 113 75
Nashville 57 33 6 18 161- 150 72
San Jose 54 31 6 17 158- 130 68
Chicago 57 29 7 21 176- 174 65
Los Angeles 57 27 11 19 124- 124 65
Phoenix 57 27 9 21 149- 146 63
Calgary 57 27 8 22 139- 152 62
Colorado 58 28 4 26 147- 162 60
Dallas 56 28 3 25 146- 160 59
Minnesota 56 25 8 23 126- 146 58
Anaheim 57 24 9 24 148- 165 57
Edmonton 56 22 6 28 150- 169 50
Columbus 57 17 6 34 133- 186 40
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Urheilu
Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Laskelma: Facebookin osakkeen "oikea" hinta voisi olla 9,59 dollaria
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ilonen rutisti jatkoon Englannissa
- Bolt ei päässyt alle kymmenen sekunnin – myös Pitkämäki vaisuna
- Suomi musersi Norjan naisten PM-koripallossa
- Tahkon kunnarit PattUn peikkona
- Latvala haastoi Loebin rajuun kaksintaisteluun
- Fifa sai jäsenen numero 209
- Olli Tuominen teki suomalaista squash-historiaa
- Suomalainen NHL-vahti ehdolla suosikkipelin kansikuvaan
- Hirvonen putosi neljänneksi, Solberg nopein
- Suomen Kuvalehti: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon