Ville Vahtola lopettaa uimahyppyuransa

 |   | 
 
STT

Kokenut uimahyppääjä Ville Vahtola on päättänyt lopettaa kilpauransa. Vahtolan, 30, motivaatio huippu-urheiluun sammui, kun hän karsiutui Lontoon olympialaisten uimahypyistä.

"Se oli suuri pettymys, josta ei oikein ole toivuttu vieläkään. Olen yrittänyt kyllä treenata, mutta sellaista kipinää ei ole enää syttynyt, siksi jätin toukokuun EM-kisatkin väliin", Vahtola kertoo.

Vantaan Uimareita koko uransa edustanut Vahtola teki arvokisadebyyttinsä vuonna 2000 EM-kotikisoissa Helsingissä. Siitä lähtien hän on edustanut joka vuosi Suomea arvokisoissa.

Vahtolan parhaimmaksi saavutukseksi jäi viides sija kolmen metrin EM-parihypyistä vuonna 2006, kun parina oli Joona Puhakka. Henkilökohtaisissa kisoissa hänen paras arvokisasijoituksensa oli EM-hyppyjen kolmen metrin finaalin 12. sija viime vuodelta.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta